— Mielelläni, herra, vastasi hänelle tyttö, — mutta vain rakkaudesta teihin eikä kansakuntaan.
Kun hän oli pukeutunut ja koristautunut parhaansa mukaan, hän niiasi, kohottaen molemmin käsin hamettaan, niinkuin hän oli oppinut tekemään kotikylässään, ja sanoi Brotteaux'lle:
— Nöyrin palvelijanne, hyvä herra!
Hän oli valmis palkitsemaan hyväntekijäänsä kaikin tavoin, mutta hän piti erittäin soveliaana sitä, että tämä ei pyytänyt mitään, eikä hän tarjonnut mitään: hänestä oli sievää ja hienoa erota noin, kaikessa kunniassa.
Brotteaux pisti hänen käteensä muutamia assignaatteja, jotta hän voisi ajaa vaunuilla Palaiseauhon. Siinä oli puolet hänen omaisuudestaan, ja vaikkakin hän oli tunnettu anteliaisuudestaan naisia kohtaan, ei hän vielä koskaan ollut jakanut omaisuuttaan niin tasan. Tyttö kysyi hänen nimeään.
— Minun nimeni on Maurice.
Kaipaus mielessään Brotteaux avasi ullakkokamarinsa oven:
— Hyvästi, Athénaïs.
Tyttö suuteli häntä.
— Maurice-herra, kun muistatte minua, niin nimittäkää minua Martheksi… se on ristimänimeni, jolla minua kutsuttiin kotikylässäni… Hyvästi ja kiitoksia… Kaikkein nöyrin palvelijanne, Maurice-herra.