E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
KUNINGATAR HANHENJALAN RAVINTOLA
Kirj.
ANATOLE FRANCE
Suomentanut
Eino Leino
Helsingissä, Yrjä Weilin ja Kumpp., 1910.
Alkuperäinen, 18:nnen vuosisadan kauniiseen tapaan tekstattu käsikirjoitus kantaa alaotsaketta: Herra apotti Jérôme Coignardin elämä ja mielipiteet. (Julkaisijan huomautus.)
Tarkoitukseni on kertoa elämäni ihmeellisistä tapauksista. Niiden joukossa on monta kaunista ja monta kummallista. Muistutellessani niitä jälleen mieleeni minä epäilen itse uneksineeni. Olen tuntenut erään gascognelaisen kabbalistin, josta en voi sanoa, että hän olisi ollut mikään viisas mies, sillä hänen loppunsa oli surullinen. Mutta hän keskusteli minun kanssani eräänä yönä Joutsensaarella ylevistä asioista, jotka minulla on ollut onni säilyttää muistissani ja vaiva panna paperille. Nämä keskustelut koskettelivat magiaa ja salaisia tieteitä, joita nykyään niin kovasti harrastetaan. Ei puhuta muusta kuin Ruusu-Rististä. [Tämä on kirjoitettu 18:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla. (Julkaisijan huomautus.)] Muuten en ollenkaan imartele itseäni sillä, että nämä kertomukseni tuottaisivat minulle erikoista kunniaa. Jotkut tulevat sanomaan, että olen keksinyt kaikki omasta päästäni ja että se ei ole oikeata oppia; toiset taas, että olen kertonut vain mitä koko maailma tietää. Minä myönnän, että kabbalistinen viisauteni on varsin puutteellinen, sillä mestarini kuoli heti oppiaikani alussa. Mutta se vähä, minkä ehdin oppia hänen taidostaan, on saattanut minut ankarasti epäilemään, että kaikki siinä on vain turhuutta, erehdystä ja mielikuvitusta. Riittää, sivumennen sanoen, että magia sotii vasten uskontoa: jo sen vuoksi minä tuomitsen sen kaikesta voimastani. Kuitenkin katson velvollisuudekseni valaista erään kohdan tästä väärästä tieteestä, ettei minua luultaisi vielä tietämättömämmäksi kuin olen. Tiedän, että kabbalistit uskovat yleensä sylfien, salamanterien, keijukaisten, gnomien ja gnomidien syntyvän yhtä katoavaisella sielulla varustettuina kuin heidän ruumiinsa on ja saavuttavan kuolemattomuuden seurustelullaan salatieteilijäin kanssa. [Tätä mielipidettä kannattaa eritoten apotti Montfaucon de Villars'in pieni kirja: Kertomus kabbalasta tahi keskustelemuksia salaisista ja mystillisistä tieteistä, vanhojen maagikkojen ja viisaiden kabbalistien periaatteille rakennettu. Tästä kirjasta on olemassa useampia painoksia. Minä tyydyn huomauttamaan vain Amsterdamissa painetusta (Jacques Le Jeune, 1700, iu—18, kuvia), joka sisältää erään toisen osan, mitä ei ole originaalipainoksessa. (Julkaisijan huomautus.)] Minun mestarini sitävastoin opetti, että iankaikkinen elämä ei tule kenenkään luontokappaleen osaksi, oli hän sitten maan tai ilman lapsi. Olen seurannut hänen mielipidettään, tahtomatta asettua sen arvostelijaksi.
Hänen oli tapana sanoa, että keijukaiset tappavat sen, joka paljastaa heidän mysteerionsa, ja hän piti näiden henkiolentojen kostona hra apotti Coignardin kuolemaa, hänen, joka salamurhattiin Lyonin tiellä. Mutta minä tiedän hyvin, että tällä kuolemalla, jota ei koskaan voida kyllin valittaa, oli toinen, luonnollisempi syy. Olen puhuva aivan vapaasti ilman ja tulen hengistä. Ihmisen täytyy uskaltaa jotakin elämässään, ja vaara, joka meitä keijukaisten puolelta uhkaa, on äärettömän vähäinen.