— Tarkoitan, ystäväni, että jos minä annoinkin kuteet, te luotte loimet tuskaanne, ja että mielikuvituksenne moninkertaistuttaa yksinkertaisen tosiseikan. Vannon, että tälläkään hetkellä minä tuskin muistan itse sitä yhtä neljäsosaa, mikä teitä murhettaa. Ja te mietitte niin itsepintaisesti tuota asiaa, että kilpailijanne esiintyy elävämpänä teidän mielessänne kuin minun. Älkää enää ajatelko sitä, vaan sallikaa minun antaa ohravettä apotille, joka herää juuri.
Samassa hra Coquebert lähestyi vuodetta haavurilaatikkoineen, teki uuden siteen ja virkkoi ääneen, että haava oli jo paranemaan päin. Sitten hän veti minut syrjään ja sanoi:
— Voin vakuuttaa teille, hyvä herra, että tuo kunnon apotti ei ole kuoleva saamastaan iskusta. Mutta totta puhuen minä pelkään, että hän ei ole kestävä niitä keuhkopussin pistoksia, jotka haava on aiheuttanut. Hänellä on nyt kova kuume. Mutta tuossa tulee kirkkoherra.
Kunnon mestarini tunsi hänet varsin hyvin jälleen ja kysyi kohteliaasti häneltä hänen vointiaan.
— Voin paremmin kuin viiniköynnökseni, vastasi kirkkoherra. — Sillä madot ja hyönteiset ovat koko sadon tärvelleet, vaikka Dijonin papisto järjesti tänä vuonna niitä vastaan kauniin saaton risteineen ja lippuineen. Mutta lienee pakko järjestää ensi vuonna vielä kauniimpi saatto ja polttaa enemmän vahaa. Käy varmaan myös välttämättömäksi, että tuomiokapituli vielä kerran julistaa pannaan hyönteiset, jotka hävittävät viinirypäleitä.
— Arvoisa kirkkoherra, lausui kunnon mestarini, sanotaan, että te naurattelette naisia viinitarhoissanne. Hyi, eihän se enää kuulu teidän iällenne. Nuoruudessani himoitsin minäkin, kuten te, noita samoja luontokappaleita. Mutta ikä on tehnyt minut paljon paremmaksi, ja olen joskus antanut nunnan mennä hänelle mitään sanomatta. Te, arvoisa kirkkoherra, menettelette toisin tyttöjen ja pullojen suhteen. Mutta te teette vielä pahemmin, kun ette lue messuja, joista teille on maksettu, ja näpistätte kirkon omaisuutta. Te olette moniavioinen ja käytte epäiltävää kauppaa autuuden asioilla.
Nuo sanat vaikuttivat kirkkoherraan tuskallisen hämmästyttävästi. Hänen suunsa jäi auki ja hänen poskensa putosivat surullisesti alas molemmin puolin hänen leveitä kasvojaan:
— Mitä halpamaisia syytöksiä sitä pyhää säätyä vastaan, jonka pukua kannan! hän huokasi vihdoin, silmänsä kattoa kohti kohottaen. — Kuinka hän haasteleekaan, niin lähellä Jumalan tuomioistuinta! Oh, herra apotti, sopiiko teidän puhua noin, teidän, joka olette viettänyt hurskasta elämää ja tutkinut niin monta kirjateosta?
Kunnon mestarini nousi kyynärpäänsä varaan. Kuume vaikutti, että hän sai jälleen, vaikka surullisesti vääristettynä, tuon hyväntahtoisen leikkituulen, jota me ennen olimme hänessä niin rakastaneet.
— Tosi on, hän sanoi, että olen tutkinut muinaiskansojen kirjailijoita. Mutta en ole läheskään niin lukenut mies kuin Séez'n piispan toinen kappalainen. Vaikka hän oli aasi ulkonaisesti ja sisällisesti, hän oli paljon suurempi lukija kuin minä. Sillä hän oli kierosilmäinen ja voi katsomalla ristiin lukea kahta sivua samalla kertaa. Mitäs siitä sanot, kurja pappihuijari, vanha naispukki, joka kiimailet kuutamossa? Kuules, kirkkoherra, sinun ystävättäresi on noita-akan näköinen. Hänellä on leuassa parranhaiven: hän on parturi-välskärin vaimo. Parturi itse on aika aisankannattaja, ja se on oikein moiselle homunculukselle, jonka korkein lääketaito on käytellä peräruiskua.