— Poikani Jacques Paistinkääntäjä, hylkää minun esimerkkini mukaan kaikki hulluuteni aikana antamani järjen opetukset, hulluuden, joka kesti, ah, yhtä kauan kuin elämäni. Pelkää naisia ja kirjoja, sillä ne houkuttelevat sinun sielusi velttouteen ja ylpeyteen. Ole nöyrä hengessä ja sydämessä. Jumala antaa vähäisille kirkkaamman ymmärryksen kuin mihin oppineet voivat sinua valistaa. Hän on kaiken tiedon alkulähde. Poikani, älä kuuntele niitä, jotka minun tavallani rikkiviisastelevat hyvän ja pahan olemusta. Älä anna heidän puheittensa kauneuden ja terävyyden liikuttaa itseäsi. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan hyveessä.
Hän vaikeni väsyneenä. Tartuin hänen käteensä, joka lepäsi peitteellä, suutelin sitä ja kastelin kyynelilläni. Sanoin hänelle, että hän oli meidän opettajamme, meidän ystävämme ja meidän isämme ja että minä en voisi elää ilman häntä.
Hän vietti yönsä niin rauhallisesti, että aloin jo toivoa epätoivossani. Tuo tila kesti hänessä vielä seuraavan päivänkin. Mutta illan suussa hän alkoi käydä levottomaksi ja puhua niin epäselviä sanoja, että ne jäävät kokonaan Jumalan ja hänen väliseksi salaisuudeksi.
Puoliyön aikaan hän vaipui syvään horrokseen, eikä kuulunut enää muuta kuin keveä kahina, minkä hänen vuoteen liinoja raappivat kyntensä synnyttivät. Hän ei tuntenut meitä enää.
Kello kahden ajoissa hän alkoi korahdella. Hänen rintansa käheä ja katkonainen hengitys oli niin äänekästä, että se kuului kauas kyläraitille ja täytti minun korvani siinä määrin, että olin kuulevinani sen vielä monta päivää tuon onnettoman yön perästä. Aamunkoitossa hän teki kädellään merkin, jota me emme voineet ymmärtää, ja päästi syvän huokauksen. Se oli hänen viimeisensä. Hänen kasvonsa saivat kuolemassa sen neron arvoisen majesteetillisuuden, joka ennen oli niitä elävöittänyt ja jonka perikato jää iäti korvaamattomaksi.
21.
Vallars'in kirkkoherra toimitti hra Jérôme Coignardille juhlalliset hautajaiset. Hän lauloi kuolinmessun ja antoi synninpäästön.
Kunnon mestarini kannettiin kirkon vieressä olevaan hautuumaahan. Ja hra d'Anquetil piti illalliset Gaulardin majatalossa kaikille, jotka olivat olleet läsnä pyhässä toimituksessa. Siellä juotiin nuorta viiniä ja laulettiin burgundilaisia kansanlauluja.
Seuraavana päivänä hra d'Anquetil ja minä menimme kiittämään kirkkoherraa hänen hurskaasta vaivastaan.
— Ah, sanoi tuo pyhä mies, tuo apotti on meitä suuresti lohduttanut mieltäylentävällä kuolemallaan. Olen nähnyt vähän kristityitä, jotka ovat kuolleet niin ihmeteltävässä mielentilassa, ja olisi sopivaa ikuistaa sen muisto kauniilla hautakirjoituksella. Te olette kumpikin, hyvät herrat, kyllin oppineita siinä onnistuaksenne, ja minä puolestani otan tehtäväkseni piirrättää suureen, valkeaan kiveen vainajan epitafiumin, teidän määräämänne tavan ja asun mukaan. Mutta muistakaa, kun panette kiven puhumaan, että se ei kuuluta muuta kuin Jumalan kunniata.