Quondam in Bellovacensi Collegio
Eloquentiae Magister eloquentissimus
Sagiensis Episcopi Bibliothecarius solertissimus
Zozimi Panopolitani ingeniosissimus
Translator
Opere tamen immaturata morte intercepto
Pertit enim cuni Lugdunum peteret
Judea manu nefandissima
Id est a nepote Christi carnificum
In via trucidatus
Anno Aet. LII:o.
Comitate fuit optima doctissimo comitu
Ingenio sublimi
Facetiis jucundus sententiis plenus
Donorum Dei laudator
Fide devotissima per multas tempestates
Constanter munitus
Humilitate sanctissima ornatus
saluti suae magis intentus
quam vano et fallaci hominum judicio
Sic honoribus mundanis
nunquam quaesitis
sibi gloriam sempiternam
meruit.
Joka merkitsee:
TÄSSÄ LEPÄÄ
iäisen autuuden toivossa
HERRA JÉRÔME COIGNARD,
pappi,
muinoin kaunopuheisuuden professori
mitä kaunopuheisin Beauvais'n kollegiossa,
Séez'n piispan innokas kirjastonhoitaja,
Zozimos Panopolilaisen mainio kääntäjä,
jonka työn hän jätti kesken,
koska hänet korjasi ennenaikainen kuolema.
Näin tappoi hänet Lyonin tiellä
juutalaisen syyllinen käsi,
näin jälkeläinen Kristuksen pyövelien
hänet tappoi
52-vuotiaana.
Hän oli käytöksessään miellyttävä,
opissa ylväs,
täys lauselmia ja viisautta hymyilevää.
Hän kiitti Luojaa hänen töissään,
kautt' elon myrskyjen
hänen uskonsa säilyi järkkymättä.
Hän oli nöyrä kuin kristityn tulee,
hän huolehti enemmän autuudestaan
kuin ihmisten turhasta tuomiosta,
näin kysymättä
maailman kunniaa
hän hankki kunnian kuolemattoman.
22.
Kolme päivää kunnon mestarini kuoleman jälkeen hra d'Anquetil päätti jälleen lähteä matkalle. Vaunut olivat korjatut. Hän antoi määräyksen postikuskeille olla valmiina seuraavan päivän aamulla. Hänen seuransa ei ollut koskaan minua miellyttänyt. Nykyisessä surullisuuden tilassani se oli käynyt minulle suorastaan vastenmieliseksi. Ajatus seurata häntä ja Jahelia oli käynyt minulle sietämättömäksi. Päätin etsiä jonkin toimen itselleni Tournus'ssa tai Mâconissa ja elää siellä piilossa, siksi kuin myrsky olisi tauonnut ja minulle olisi mahdollista palata Parisiin, missä tiesin vanhempieni minua avosylin odottavan. Ilmoitin hra d'Anquetilille tämän suunnitelmani ja pyysin anteeksi häneltä, etten voinut seurata häntä etemmäksi. Hän koetti ensin pidättää minua ystävällisyydellä, joka oli minulle sangen odottamaton, mutta suostui sitten mielellään erooni. Jahel teki enemmän vaikeuksia. Mutta luonnostaan järkevänä hän käsitti pian ne syyt, jotka pakottivat minua jättämään hänet.
Yöllä ennen lähtöäni Jahel ja minä menimme torille hengittämään raitista ilmaa, sillä aikaa kuin hra d'Anquetil joi ja pelasi korttia parturi-välskärin kanssa. Kukkien tuoksu ja sirkkojen laulu kohosi kohti hämäräistä taivaankantta.
— Kaunis yö, sanoin Jahelille. — Vuosi tuo tuskin mukanaan monta yhtä kaunista. Kenties en ole elävä tämän veroista koskaan elämässäni.
Kylän kukkivan kirkkomaan liikkumattomat nurminotkot levisivät meidän edessämme ja kuu paistoi valkeana tummien turpeiden hautakummuille. Meissä molemmissa syntyi samalla aikaa ajatus mennä sanomaan hyvästit ystävällemme. Paikan merkkinä, missä hän lepäsi, oli pehmeään multaan pistetty, kyynelten kostuttama risti. Paasi, johon piti tulla hänen hautakirjoituksensa, ei ollut vielä pystytetty. Me istuimme vieretysten ruohistoon. Salaisen ja luonnollisen halun voittamina me vaivuimme toistemme syliin siinä, varmasti vakuutettuina, että meidän suudelmamme eivät loukkaisi ystävän muistoa, jonka syvä viisaus oli tehnyt niin suvaitsevaiseksi inhimillisille heikkouksille.