— Mikä erehdys! vastasi musta mies. — Salamanterit ovat naisten kaltaisia, tai paremmin sanoen luonnottarien, ja heidän kauneutensa on täydellinen. Mutta minä olen todellakin yksinkertainen kysyessäni, huomaatteko te häntä. Täytyy olla filosofi nähdäkseen salamantereita, ja minä epäilen, tokko tässä keittiössä on ketään filosofia.
— Te erehdytte ehkä, hyvä herra, sanoi apotti Coignard. — Minä olen jumaluusopin tohtori ja viisaustieteen lisensiaatti. Olen sangen visusti tutkinut kreikkalaisia ja roomalaisia moralisteja, joiden perustotuudet ovat vahvistaneet minun sieluani elämäni monissa vastoinkäymisissä, ja olen eritoten Boëtiusta käyttänyt lääkkeenä kaikkia olevaisuuden ahdingoita vastaan. Ja tässä vierelläni istuu oppilaani Jakobus Paistinkääntäjä, joka osaa ulkoa Publius Syriuksen ydinlauselmat.
Tuntematon käänsi apottiin keltaisen silmäparinsa, joka paloi omituisella loistolla kotkannenän päällä, ja pyysi anteeksi kohteliaisuudella, suuremmalla kuin hänen hurjasta ulkomuodostaan päättäen olisi voinut odottaa, että hän ei heti ollut huomannut niin ansiokkaan henkilön läsnäoloa.
— On varsin todennäköistä, hän lisäsi, että tämä salamanteri tuli tänne teidän tai teidän oppilaanne vuoksi. Minä näin hänet sangen selvään kadulta käydessäni ohi paistintuvan. Hän näyttäytyisi vielä selvemmin, jos tuli palaisi virkeämmin. Siksi täytyy kohentaa kovasti, niin pian kuin on luultavaa, että uunissa on salamanteri.
Ensimmäinen liike, minkä tuntematon teki jälleen liikutellakseen lieden tuhkaa, sai veli Angen levottomaksi; hän peitti liemikuppinsa vaipanliepeellään ja sulki silmäluomensa.
— Hyvä herra, jatkoi salamanteri-mies, — sallikaa, että nuori oppilaanne lähestyy liettä ja sanoo, eikö hän näe jotakin naisen näköistä tulen päällä liihoittelevan.
Juuri tällä hetkellä taipui savu, joka kiemurteli kohti liedenlaipiota, aivan erikoisella suloudella ja muodosti pyöreitä kuvioita, jotka voivat näyttää kaartuvilta reisiltä, ehdolla että jännitti mielikuvituksensa juuri siihen suuntaan. En siis kokonaan valehdellut sanoessani, että mahdollisesti näin jotakin.
Tuskin olin antanut tämän vastauksen, kun tuntematon kohotti suhdattoman pitkän käsivartensa ja löi minua nyrkillään olkapäähän niin lujasti, että luulin solisluuni murtuvan.
— Lapseni, sanoi hän sitten sangen lempeällä äänellä, luoden minuun hyväntahtoisia silmäyksiä, — minun täytyi antaa teille tämä voimakas vaikutus, että te ette koskaan unohtaisi nähneenne salamanteria. Se on merkki siitä, että olette määrätty tulemaan oppineeksi mieheksi ja kenties kerran maagikoksi. Jo teidän kasvonne olivat myös omiaan herättämään minussa edullista ennakkokäsitystä teidän älystänne.
— Hyvä herra, sanoi äitini, hän oppii kaiken, mitä hän tahtoo, ja hänestä on tuleva apotti, jos se on Jumalalle otollista.