Hänen rakastajansa kadotti kärsivällisyytensä ja ärjäisi korkealla äänellä kiroten voimallisesti:
— Nouse, portto!
Tyttö nousi heti, hymyillen kyyneliensä läpi, tarttui hänen käsivarteensa ja astui ruokasaliin, kasvoillaan onnellisen marttyyrin ilme.
Hän istui hra d'Anquetilin ja minun väliini, nojasi päänsä taapäin rakastajansa olkaa vasten ja etsi jalallaan minun jalkaani pöydän alta.
— Hyvät herrat, sanoi isäntämme, suokaa anteeksi hetkellinen kiivauteni, jota en valita, koska sen kautta olen saanut kunnian nähdä teidät vierainani. Minä en todellakaan voi sietää kaikkia tämän soman neitosen oikkuja ja olen käynyt epäluuloiseksi, siitä saakka kuin yllätin hänet kapusiininsa seurasta.
— Ystäväni, sanoi Cathérine, painaen samalla jalkaani pöydän alla, — sinun mustasukkaisuutesi menee liian pitkälle. Tiedä, että herra Jacques on minun ainoa mielitiettyni.
— Hän laskee leikkiä, sanoi hra d'Anquetil.
— Aivan varmaan, vastasin minä. — Näkyy, että hän ei rakasta muita kuin teitä.
— En tahdo imarrella itseäni, hän virkkoi, mutta tuo lintu on todellakin hyvin kiintynyt minuun. Hän on vain liian keimaileva.
— Juokaamme! sanoi hra apotti Coignard.