— Oh, te sanotte sen paremmin kuin minä, Jacques!
— Olen aivan typertynyt. Hänen iällään? Olisiko se mahdollista?
— Ystäväni, teidän ihonne on valkoinen ja teidän sielunne senmukainen. Kaikki kummastuttaa teitä. Tuo viattomuus on juuri teidän miellyttävin puolenne. Te olette hyvin helposti petettävissä. Teille on uskotettu, että Mosaïde on sadankolmenkymmenen vuoden ikäinen, vaikka hän ei ole paljon yli kuudenkymmenen, ja että hän on elänyt suuressa pyramidissa, vaikka hän todellisuuden mukaan on pitänyt pankkia Lissabonissa. Ja riippuu kokonaan minusta, etten käynyt teidän silmissänne salamanterista.
— Kuinka, Jahel, puhutteko totta? Teidän enonne…
— Kyllä, se on hänen mustasukkaisuutensa salaisuus. Hän luulee, että apotti Coignard on hänen kilpailijansa. Tämä herätti jo ensi hetkestä hänen vaistomaista vastenmielisyyttään. Asia paheni vielä, kun hän oli salavihkaa kuullut eräitä sanoja siitä keskustelusta, mikä minulla oli tuon kunnon apotin kanssa orjantappurapensaan takana. Siitä saakka hän vihaa silmittömästi apottia ja pitää häntä minun pakoni ja ryöstöni alkusyynä. Sillä, ystäväni, minut on ryöstetty todellakin, ja se seikka lienee omiaan kohottamaan minua johonkin arvoon teidän silmissänne. Oh, olen ollut sangen kiittämätön jättäessäni niin hyvän enon! Mutta minä en voinut kestää enää orjuutta, jossa hän piti minua. Ja sitten minulla oli palava halu tulla rikkaaksi, ja eikö totta, on sangen luonnollista toivoa suurta omaisuutta, kun on nuori ja soma. Meillä ei ole kuin yksi elämä ja se on lyhyt. Minulle ei ole opetettu mitään kauniita valheita sielun kuolemattomuudesta.
— Ah, Jahel, huudahdin lemmen kiihkossa, jota minussa herätti itse hänen kovuutensa, — ah, minulta ei puuttunut mitään teidän vierellänne Hietakuoppain linnassa. Mitä voi teiltä puuttua siellä ollaksenne onnellinen?
Hän teki merkin, että hra d'Anquetil katsoi meihin. Vetohihna oli korjattu ja vaunut vierivät jälleen viinirinteiden lomitse.
Me pysähdyimme Nuits'hin illastamaan ja nukkumaan. Kunnon mestarini joi puolen tusinaa pulloa maalaisviiniä, joka ihmeellisesti kannusti hänen kaunopuheisuuttaan. Hra d'Anquetil piti hänelle puoliaan lasi kädessä. Mutta kilpailemaan hänen kanssaan keskustelussa oli tuo aatelismies aivan kykenemätön.
Ruoka oli ollut hyvää, yösija oli huono. Hra apotti Coignard makasi alakerran kamarissa, portaiden alla, höyhenvuoteessa, jonka hän sai jakaa majatalon isännän ja emännän kanssa ja jossa he kaikki kolme olivat tukehtua. Hra d'Anquetil ja Jahel valitsivat yläkerran kamarin, jonka orsilla riippui läskikimpaleita ja sipuleja. Minä kiipesin tikapuita myöten ullakolle ja heittäysin olkien päälle pitkäkseni. Nukuttuani jo parhaan uneni pilkisti kuun säde katon raosta silmäripsieni väliin ja avasi ne juuri samalla hetkellä kuin Jahel yömyssy päässään tuli portaita ylös. Huudahdin hämmästyksestä, jonka hän vaiensi viemällä sormen suulleen.
— Sht! hän sanoi. — Maurice on juovuksissa kuin markiisi tai kaupunginlähetti. Hän nukkuu Noakin unta tuolla alhaalla.