Lapset, jotka parhaillaan palasivat koulusta, kuulivat nuo puheet, lähtivät seuraamaan pyhää miestä ja huusivat:

— Hullu! Hullu!

He heittelivät häntä loalla ja kivillä.

Veli Giovanni lähti pois. Kaupunki sijaitsi kukkulan rinteellä ja oli viiniköynnösten ja öljypuiden ympäröimä.

Hän asteli rotkotietä alaspäin, havaitsi vierellään jalavan oksilta riippuvia kypsiä terttuja, ojensi kätensä ja siunasi viinirypäleitä. Hän siunasi myöskin öljy- ja silkkiäispuuta ja kaikkea vainioiden viljaa. Hän isosi ja janosi, ja hänen isoamisensa ja janoamisensa oli hänen hekumansa.

Tien toisessa päässä hän näki laakeripuulehdon. Kerjäävien veljesten tapana oli käydä rukoilemassa metsässä, niiden eläinparkojen luona, joita julmat ihmiset metsästävät. Siitä syystä veli Giovanni astui metsikköön ja kulki kirkkaan ja laulavan puron vartta. Ja hän näki laakean kiven puron rannalla.

Samassa tuli näkyviin ihmeen kaunis, valkoisiin vaatteisiin puettu nuorukainen, joka laski kivelle leivän ja meni menojaan.

Veli Giovanni polvistui ja rukoili sanoen:

— Kuinka oletkaan hyvä, Jumalani, kun annat enkelisi käden palvella köyhääsi! Oi, siunattua köyhyyttä! Oi mainiota ja ylen rikasta köyhyyttä!

Hän söi enkelin leipää ja joi vettä lähteestä. Ja hänen ruumiinsa ja sielunsa vahvistuivat. Ja näkymätön käsi kirjoitti kaupungin muureihin: "Paha periköön rikkaat!"