Pyhä mies vastasi:
— Minä ajattelen, että se on kallis päärly.
Saatana virkkoi:
— Sinä väität köyhyyden olevan ihmiselle onneksi, mutta riistät köyhiltä osan heidän onneansa jakamalla heille almuja.
Veli Giovanni mietti ja sanoi:
— Antamani almun minä annan Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, jonka köyhyys ei voi vähentyä. Se on ääretön ja kumpuaa hänestä niinkuin ehtymätön lähde, ja hän vuodattaa sitä niille, jotka ovat hänen erinomaisessa suosiossansa. Ja nämä ovat aina köyhät, Jumalan pojan lupauksen jälkeen. Antaessani köyhille minä en suinkaan anna ihmisille, vaan Jumalalle, niinkuin kansalaiset maksavat veroa podestalle, ja vero kuuluu kaupungille, joka siten saamillaan varoilla hankkii tarpeitansa. Mitä annan, minä niinmuodoin annan Jumalan kaupungin kiveämiseksi. On turhaa olla köyhä teossa, ellei ole köyhä hengessä. Todellinen köyhyys näet oli henki. Sarkanuttu, nuora, sandaalit, haarapussi ja puinen liemimalja ovat vain sitä muistuttavia kuvia. Se köyhyys, jota rakastan, on henkinen, ja minä mainitsen sitä nimellä "Valtiattareni", koska hän on aate ja koska tähän aatteeseen sisältyy kaikki kauneus.
Saatana hymyili ja vastasi:
— Veli Giovanni, periaatteesi ovat samat kuin erään Diogenes-nimisen kreikkalaisen viisaan, joka opetti yliopistoissa siihen aikaan, kun Makedonian Aleksanteri kävi sotiansa.
Ja Saatana kysyi vielä:
— Onko totta, että halveksit tämän maailman hyvyyksiä?