Tuohon aikaan sekaantuivat pahat henget vielä ihmisten jokapäiväiseen elämään paljon enemmän kuin nykyään. Ne kävivät vieraisilla taloissa, kyyrysillään suolavakoissa, voipytyissä tai jossakin muussa piilopaikassa ne vakoilivat ihmisiä vaanien sopivaa tilaisuutta johdattaakseen heitä kiusaukseen ja pahuuteen. Myöskin enkelit ilmestyivät siihen aikaan useammin ihmisille.
Niinpä siis eräskin pähkinän kokoinen piru, joka piileksi kekäleiden lomissa, otti puheenvuoron ja sanoi pyhälle piispalle:
— Silmäilkäähän vähän tuota suolatiinua, isäni; se maksaa kyllä sen vaivan. Se on paras suolatiinu koko Vervignolessa. Se on kaikkien tiinujen esikuva ja ihanne. Kun tämän talon isäntä, herra Garum, sai sen taitavan tynnyrimestarin käsistä, höysti hän sen hyvillä tuoksuilla, katajanmarjoilla, ajoruoholla ja rosmariinilla. Herra Garumilla ei ole toista sen veroista, se on hänen paras apulaisensa silloin, kuin hän juoksuttaa veren pois lihasta, poistaa siitä luut ja suurella huolella, tarkkuudella ja hellyydellä leikkelee sen kappaleiksi sekä upottaa ne suolaliemen höysteisiin, jotka estävät sen pahenemasta ja antavat sille hienon maun. Suolaveden maustamiseen, tehostamiseen, kuorimiseen, valuttamiseen ei voisi mistään saada erinomaisempaa hinkaloa. Maistakaahan vain siihen säilytettyä suolalihaa, isäni, ja te nuolette sormianne; maistakaa tuota suolapaistia, Nikolaus, niin onpa teillä sitten jotakin kehuttavaa.
Mutta näistä sanoista ja etenkin äänestä, jolla ne lausuttiin (se sirisi niinkuin saha) pyhä piispa tunsi olevansa tekemisissä herjan hengen kanssa. Hän teki ristinmerkin ja heti tuo pieni paholainen halkesi hirvittävällä paukkeella, aivan kuin kastanja, joka halkaisemattomana heitetään tuleen, jättäen jälkeensä inhoittavan katkun.
Ja samassa ilmestyi Nikolauksen eteen taivaallinen, kirkkautta säteilevä enkeli, joka lausui:
— Nikolaus, sinä Herralle mieluinen mies, tiedä siis, että tuossa tiinussa on jo seitsemän vuotta maannut kolme pientä lasta. Majatalon isäntä Garum paloitteli nuo armaat lapsukaiset ja pani heidät suolaan ja höysteliemeen. Nouse, Nikolaus, ja rukoile, että he jälleen heräisivät eloon. Sillä jos sinä pidät esirukouksen heidän puolestaan, oi korkea piispa, niin Herra, joka rakastaa sinua, on antava heidät takaisin elämälle.
Tämän puheen aikana Modernus astui sisälle tupaan, mutta hän ei nähnyt enkeliä eikä kuullut mitä hän sanoi, sentähden että hän ei ollut tarpeeksi pyhä seurustellakseen taivaallisten henkien kanssa.
Enkeli sanoi vielä:
— Nikolaus, Jumalan poika, laske kätesi suolatiinun päälle ja nuo kolme pientä lasta heräävät kuolleista.
Silloin autuas Nikolaus kauhun, säälin, pyhän innon ja toivon täyttämänä ylisti Jumalaa, ja kun majatalon isäntä astui sisään viiniruukku kummassakin kädessään, huusi pyhimys hänelle jylisevällä äänellä: