Pyhä Nikolaus syleili noita kolmea lasta tehden heille lempeitä kysymyksiä sen kurjan kuoleman johdosta, jonka he olivat saaneet kärsiä. He kertoivat silloin, että Garum oli tavoittanut heidät, kun he olivat kuljeskelleet kedoilla; hän oli viekoitellut heidät majataloon, oli juottanut heille viiniä ja surmannut heidät, sillaikaa kun he nukkuivat.
Heillä oli vielä samat riekaleet yllään kuin murhapäivänäänkin ja he olivat vielä kuolleista herättyäänkin pelokkaan ja hurjistuneen näköisiä. Vanhin noista kolmesta, Maxime, oli erään mielipuolen naisen poika, joka aasin selässä seurasi sotamiehiä sotaan. Eräänä yönä putosi hän siitä korista, jossa nainen häntä kantoi, ja jäi hyljättynä tielle makaamaan. Siitä asti oli hän elellyt omin neuvoin rosvoilemalla. Hennoin lapsista, Robin, tuskin enää muisti vanhempiaan, ylämaan talonpoikia, jotka ollen joko liian köyhiä tai saitoja elättämään häntä olivat jättäneet hänet metsään. Sulpice, kolmas poika, ei tietänyt mitään syntyperästään, mutta eräs pappi oli opettanut hänelle aapisen taidon.
Myrsky oli tyyntynyt. Keveässä ja läpikuultavassa ilmassa lintuset tervehtivät toisiaan äänekkäin viserryksin. Maa vihersi ja hymyili. Modernus oli tuonut esiin muulit, piispa Nikolaus nousi omansa selkään ja kääri Maximen vaippaansa; diakoni nosti satulaan Sulpicen ja Robinin ja täten he lähtivät matkaamaan kohti Trinqueballen kaupunkia.
Tie kulki viljavainioiden, viinitarhojen ja niittyjen halki. Matkan varrella suuri ja pyhä Nikolaus, joka jo tunsi rakastavansa näitä lapsia kaikesta sydämestään, kyseli heiltä kaikenlaista heidän ikäänsä sopivaa asettaen kysymyksensä erittäin helppoon muotoon, kuten esim.: "Paljonko on viisi kertaa viisi?" tai "Mitä on Jumala?" Hän ei saanut tyydyttäviä vastauksia. Mutta moittimatta millään tavoin heitä tästä tietämättömyydestä hän vain heidän huomaamattaan koetti vähitellen kirkastaa sitä parhaiden kasvatusopillisten sääntöjen mukaan.
— Modernus, sanoi hän, me opetamme heille ensin niitä totuuksia, jotka ovat välttämättömiä heidän autuudelleen, toiseksi vapaita taiteita ja etenkin säveltaidetta, jotta he voisivat laulaa Herran ylistystä. Soveliasta on myös opettaa heille retoriikkaa, filosofiaa ja ihmisten, eläinten ja kasvien historiaa. Tahdon, että he tutkivat juuri eläinten tapoja ja sisäistä rakennetta, sentähden että ne ihmeteltävän täydellisyytensä kautta kuuluuttavat Luojan kunniaa.
Kunnianarvoisa piispa oli tuskin lopettanut tämän puheensa, kun muuan talonpoikaisvaimo tuli heitä vastaan tietä pitkin vetäen päitsistä jälessään vanhaa tammaa, joka oli niin kovasti kuormattu haloilla, että sen polvet vapisivat ja että se joka askeleella kompasteli.
— Voi, huokasi suuri ja pyhä Nikolaus, tuossa on hevos-raukka, joka raataa yli voimain. Se on onnettomuudekseen saanut kovat ja väärämieliset haltijat. Ei koskaan tule mitään eläimiä rääkätä liialla kuormalla, ei edes vetojuhtiakaan.
Nämä sanat kuultuaan nuo kolme poikaa purskahtivat nauruun. Piispa kysyi heiltä, mille he niin kovasti nauroivat:
— Sentähden että… sanoi Robin.
— Siksi… sanoi Sulpice.