— Me nauramme, sanoi Maxime, sille, että te pidätte tammaa hevosena. Ette huomaa niissä mitään eroitusta, joka kumminkin on erittäin näkyvää laatua. Te ette siis älyä elukoista niin mitään.
— Luulenpa, sanoi Modernus, että näille lapsille ensin on opetettava säädyllisyyttä.
Jokaisessa kaupungissa, kauppalassa, kylässä, töllissä ja linnassa, jonka kautta he kulkivat, pyhä Nikolaus näytti asukkaille suolatiinusta pelastamiaan lapsia ja kertoi siitä suuresta ihmetyöstä, jonka Jumala oli tehnyt hänen välityksellään, ja kaikki ihmiset iloitsivat ja siunasivat häntä siitä.
Trinqueballen väestö, joka postintuojain ja matkustavain kautta sai tiedon tuosta ihmeellisestä tapahtumasta, samosi suurin joukoin paimentaan vastaan levitellen kalliita mattoja ja kylväen kukkia hänen tielleen. Silmät kyynelissä katselivat kaupungin asujamet noita kolmea suolatiinusta vapautettua uhria ja toivottivat heille siunausta. Mutta nuo lapsi-raukat eivät osanneet muuta kuin nauraa ja näyttää kieltään; ja tällä tempulla he vielä enemmän herättivät katsojissa sääliä ja ihailua, koska se oli selvä merkki heidän viattomuudestaan ja kurjuudestaan.
Pyhällä Nikolaus-piispalla oli orpo veljentytär nimeltä Miranda, joka juuri oli täyttänyt seitsemännen ikävuotensa ja joka oli hänelle rakkaampi kuin silmien valo. Muuan kunnon leskirouva nimeltä Basine kasvatti häntä hurskaudessa ja hyvissä tavoissa ja tietämättömänä kaikesta pahasta. Tälle naiselle uskoi piispa noiden kolmen, ihmeen avulla pelastuneen lapsen hoivaamisen. Leskeltä ei puuttunut arvostelukykyä. Hyvin pian hän huomasi, että Maximen tunnusmerkillinen ominaisuus oli rohkeus, Robinin varovaisuus ja Sulpicen ajatuskyky, ja hän koetti heissä parhaansa mukaan vahvistaa näitä hyviä ominaisuuksia, jotka ihmissuvulle ominaisen turmeluksen vuoksi joka hetki pyrkivät väärentymään ja kääntymään pahempaan päin; sillä Robinin neuvokkuus muuttui helposti teeskentelyksi ja kätki kuoreensa vaarallisia haluja; Maxime sai raivokohtauksia, ja Sulpice esitti usein itsepintaisesti vääriä mielipiteitä mitä tärkeimmistä asioista. Muuten he olivat niinkuin muutkin lapset: ryöstivät linnunpesiä, varastivat hedelmiä puutarhoista, kiinnittivät keittoastioita koirien häntiin, kaatoivat mustetta vihkivesi-maljoihin ja piiloittivat pistäviä esineitä Modernuksen vuoteeseen. Öisin he lakanoihin kääriytyneinä kävelivät puujaloilla puutarhoissa ja säikyttivät puolikuolleiksi sulhastensa sylissä kuhertelevat palvelustytöt. He varustivat terävillä piikeillä sen tuolin istuimen, jota rouva Basine tavallisesti käytti, ja kun hän istuutui siihen, riemuitsivat he hänen tuskastaan ja siitä hämmingistä, mihin hän joutui, kun hänen kaikkien nähden täytyi kiireen kautta lennättää kätensä loukkaantuneen paikan suojaksi, sillä eihän hän toki mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut rikkoa sopivaisuuden ja kainouden sääntöjä.
Tämä rouva ei herättänyt heissä, huolimatta ijällisyydestään, minkäänlaista rakkautta tai pelkoa. Robin nimitti häntä vanhaksi vuoheksi, Maxime vanhaksi koniksi ja Sulpice Bileamin aasiksi. Myöskin he kaikilla tavoin kiusasivat pikku Mirandaa, he ryvettivät hänen kauniit pukunsa, tyrkkäsivät hänet nenälleen kivikkoon. Kerran he upottivat hänen päänsä kaulaa myöten siirappitynnyriin. He opettivat häntä istumaan kahdenreisin aitojen päällä ja kiipeilemään puissa, mikä oli kaikkea muuta kuin sopivaa hänen sukupuolelleen; he opettivat hänelle myös kaikenlaisia temppuja ja sananparsia, jotka olivat suorastaan hollituvasta kotoisin ja haiskahtivat suolatiinulle. Hänkin nimitti heidän esimerkkiään seuraten tuota kunnianarvoista rouva Basinea vanhaksi vuoheksi ja vieläpä lisäksi, kiinnittäen koko huomionsa vain yhteen ainoaan ruumiinosaan, vuohen pyllyksikin. Mutta muuten hän pysyi täydellisessä viattomuuden tilassa. Hänen sielunsa puhtaus oli moitteeton.
— Olen iloinen siitä, sanoi pyhä piispa Nikolaus, että olen voinut auttaa nämä lapset pois suolatiinusta tehdäkseni heistä hyviä kristityitä. Heistä tulee uskollisia Jumalan palvelijoita ja heidän ansionsa luetaan minunkin hyväkseni.
Tapahtui sitten eräänä kevätpäivänä kolme vuotta heidän ylösnousemuksensa jälkeen, että kun lapset, jotka jo olivat suuria ja hyvinvoipia, kaikin kolmisin leikkivät virran partaalla, niin Maxime hetkellisessä vihanpuuskassa ja koppavaa luonnettaan seuraten heitti veteen diakoni Modernuksen, joka jäi riippumaan raidan oksaan apua huutaen. Robin lähestyi häntä, oli ojentavinaan hänelle kätensä, mutta riuhtasikin samalla irti hänen sormuksensa ja katosi niine hyvineen.
Virran partaalla Sulpice sillä välin katseli rauhallisesti tätä näkyä kädet ristissä rinnalla ja sanoi:
— Modernus saa surkean lopun. Näen kuusi paholaista, jotka yölepakon hahmossa lentelevät hänen ympärillään valmiina sieppaamaan suuhunsa hänen sielunsa.