Kello kymmenen aikaan illalla vetäytyi seurue yön kastetta peläten lukemattomilla kynttilöillä valaistuihin huoneisiin, joissa oli pöytiä kaikenlaisia pelejä varten: siinä jos jonkinlaiset nikkari-, biljardi-, reversi-, troumadame-, tourniquet-, portique-, bête, boca-, brelan-, trictrac-, bassette-, calbas- [useimmat yllämainituista peleistä ovat ranskalaisia uhkapelejä. Suom. huom.], shakki- ja noppapelit. Siniparralla oli jatkuvasti huono onni näissä peleissä, joissa hän menetti joka yö suuria summia. Ainoa, mikä häntä lohdutti tässä yhtämittaisessa vastoinkäymisessä, oli nähdä rouvasväki de Lespoissen voittavan paljon rahaa. Jeanne, joka koko ajan pelasi yhdestä tuumin ritari de la Merlusn kanssa, kahmaisi itselleen kokonaisia kultavuoria. Rouva de Lespoissen molemmat pojat tekivät myös hyviä kauppoja reversi- ja bassette-pelissä; mitä suurempi uhkapeli, sitä varmemmin he voittivat. Pelaamista jatkettiin hyvin myöhään yöhön.
Näiden suurenmoisten pitojen aikana ei nukuttu laisinkaan ja, kuten vanhimman Siniparta-tatinan tekijä kertoo, "pitkin yötä tehtiin kaikenlaisia kujeita toinen toisilleen". Nämä hetket olivat monelle vuorokauden suloisimmat, sillä leikin varjolla saattoivat ne, jotka tunsivat hellempiä tunteita toisiaan kohtaan, pimeän suojissa lymytä jonkun makuukammion soppeen. Ritari de la Merlus esiintyi milloin pirun, milloin kummituksen tai suden hahmossa säikyttääkseen nukkujoita, mutta lopuksi hän aina kuitenkin livahti neiti Jeanne de Lespoissen huoneeseen. Hyvää ritari de Montrapoux'takaan ei unohdettu näissä leikeissä. Rouva de Lespoissen molemmat pojat panivat hänen vuoteeseensa syyhypulveria ja polttivat hänen huoneessaan aineita, jotka levittivät inhoittavaa katkua. Tai sitten he asettivat hänen ovenkamanansa päälle täysinäisen vesisangon siten, että tuo kunnon ritari ei voinut avata ovea kumoamatta vesisaavia ylitseen. Lyhyesti sanoen, he tekivät kaikenlaisia hauskoja kepposia, jotka huvittivat seuraa ja jotka Siniparta sieti tavanmukaisella hyvänahkaisuudellaan.
Hän uudisti avioliittotarjouksensa, johon rouva de Lespoisse suostui, vaikkakin hänen sydämensä, kuten hän sanoi, oli särkyä pelkästä ajatuksestakin, että hänen tyttärensä joutuisivat naimisiin. Häät vietettiin La Motte-Gironissa ennen kuulumattomalla upeudella. Neiti Jeanne oli erinomaisen kaunis, hänen pukunsa oli parasta Parisin pitsiä ja tukkansa tuhansilla kiemuroilla. Hänen sisarellaan Annella oli viheriäinen, kullalla kirjailtu samettipuku. Heidän rouva äitinsä puku oli mustilla samettireunuksilla ja helmillä ja timanteilla koristettua kultanypläystä. Hra de Montragoux oli kiinnittänyt mustaan samettipukuunsa kaikki suuret timanttinsa; hän oli erittäin hyväntahtoisen näköinen ja hänen kasvoillaan oli viattomuuden ja ujouden ilme, joka muodosti miellyttävän vastakohdan hänen siniselle leualleen ja hartiakkaalle olemukselleen. Epäilemättä olivat morsiamen veljet myös sirosti vaatetettuja, mutta ritari de la Merlus ruusunvärisessä, helmillä kirjaillussa samettinutussaan voitti sentään loisteliaisuudessa kaikki muut.
Heti juhlamenojen jälkeen ottivat juutalaiset, jotka olivat morsiamen perheelle ja hänen salarakastelijalleen vuokranneet kaikki nämä kauniit korut ja upeat jalokivet, ne pois ja kyyditsivät ne postivaunuissa takaisin Parisiin.
IV.
Kuukauden ajan hra de Montragoux oli ihmisistä onnellisin. Hän jumaloi vaimoaan ja piti häntä puhtauden enkelinä. Tämä oli kaikkea muuta; mutta taitavammatkin kuin Siniparta-raukka olisivat siinä suhteessa pettyneet aivan yhtä paljon kuin hänkin, siksi kavala ja juonikas oli tuo nainen ja totteli kaikessa kiltisti rouva äitiään, joka oli koko Ranskanmaan ovelin kelmi. Hän asettui asumaan Les Guillettesiin vanhemman tyttärensä Annen, molempien poikainsa Pierren ja Cosmen ja ritari de la Merlus'n kanssa, joka viimeksimainittu nyttemmin joka hetki seurasi rouva de Montragoux'ta kuin varjo. Se kyllä hieman harmitti tuota hyvää aviomiestä, joka olisi tahtonut pitää vaimonsa koko ajan vain itseään varten, mutta hän ei kuitenkaan loukkaantunut siitä ystävyydestä, jota hänen vaimonsa tunsi tuota nuorta aatelismiestä kohtaan, koskapa hän oli sanonut tämän olevan rintaveljensä.
Carles Perrault mainitsee, että kuukauden kuluttua tuosta hääpäivästä Siniparran täytyi lähteä kuusi viikkoa kestävälle matkalle jonkin tärkeän asian vuoksi; mutta hän ei näytä tunteneen tämän matkan syitä ja on epäilty, että se oli tavanmukainen tekosyy, johon mustasukkainen aviomies turvautui yllättääkseen vaimonsa. Asian todellinen laita on aivan toinen: hra de Montragoux lähti Percheen ottaakseen haltuunsa serkkunsa Outarden perinnön, senjälkeen kun kanuunan kuula oli mainehikkaasti kaatanut hänet Dunesin taistelussa juuri hänen pelatessaan noppaa rummun kalvolla.
Lähtiessään pyysi hän vaimoaan parhaansa mukaan huvittelemaan hänen poissaollessaan.
— Kutsukaa tänne hyviä ystävättäriä, rakas rouva, sanoi hän tälle, ja tehkää huviretkiä heidän kanssaan; pitäkää hauskaa ja syökää hyvin.
Hän antoi hänelle talon avaimet merkiten tällä toimenpiteellä, että vaimo hänen poissaollessaan olisi koko Les Guillettesin hovin ainoa ja ylin valtijatar.