Thais oli syntynyt vapaista ja köyhistä vanhemmista, jotka harrastivat epäjumalanpalvelusta. Kun hän oli pieni, omisti hänen isänsä Aleksandriassa lähellä Kuunporttia ravintolan, jossa merimiesten oli tapana käydä. Muutamia irrallisia mutta sangen eläviä muistoja oli hänellä vielä jälellä varhaisimmasta lapsuudestaan. Hän näki ilmi elävänä edessään isänsä, miten tämä istui uunin-nurkassa, jalat ristissä, suurena, peljättävänä ja levollisena, aivan kuin joku noista vanhoista faraoista, joista sokeat kadunkulmissa lauloivat. Hän muisti selvästi myöskin laihan surullisen äitinsä, joka hiiviskeli talossaan niinkuin nälkiintynyt kissa täyttäen joka sopen terävän äänensä kaiulla ja fosforisilmiensä välkkeellä. Esikaupungissa kerrottiin, että hän oli noita ja että hän öisin muuttui huuhkajaksi päästäkseen helpommin rakastajiensa luo. Se oli valhetta. Thais, joka usein oli vakoillut äitiään, tiesi varsin hyvin, ettei hän harjoittanut noituutta, mutta että hän ollen intohimoisen saita laski kaiket yöt edellisen päivän tuloja. Tämä tylsän-toimeton isä ja tämä ahne äiti jättivät Thaiksen oman onnensa varaan niinkuin karjapihan elikon. Hän oli tullutkin varsin taitavaksi hellittämään oboleita humalaisten merimiesten vyöhihnasta yhden toisensa jälkeen, osaten huvittaa heitä lapsellisilla lauluilla ja ruokottomilla sanoilla, joiden merkitystä hän ei ymmärtänyt. Tuossa väkeville juomille ja viinileilien pihkalle hajahtavassa anniskelutuvassa hän kiersi polvelta polvelle, kunnes sitten oluesta limaisin ja kovan parransängen särkemin poskin ja tiukasti puristaen oboleita pienessä kädessään hän vihdoin livahti pakoon ja kiiruhti suoraapäätä ostamaan hunajakakkuja eräältä vanhalta eukolta, joka Kuunportilla kyyrötti koriensa takana. Samat näytelmät uudistuivat joka päivä: merimiehet kertoilivat toisilleen, missä vaaroissa he olivat olleet mukana Euros-tuulen möyrytessä valtameren pohjaleviä myöten, tai sitten he pelasivat noppa- ja arpapeliä vaatien tuon tuostakin karkeasti kiroten pöytään parasta Kilikian olutta.
Joka yö heräsi lapsi juomarien mellastukseen. Raivokasten huutojen kaikuessa lingottiin simpukankuorilla yli pöytien otsanahkoja puhki. Välistä näki Thais halki savuisten lamppujen lekotuksen puukkojen välkähtävän ja veren vuotavan.
Koko lapsuutensa aikana ei Thais nähnyt inhimillistä hyvyyttä kenessäkään muussa kuin hiljaisessa Ahmeessa, jonka läsnäolo taltutti hänet itsensäkin nöyräksi ja sävyisäksi. Ahmes, talon orja, oli nubialainen ja mustempi kuin se kattila, jota hän joka päivä sai kiillottaa, ja mieleltään oli hän lempeä kuin yörauha. Usein hän otti Thaiksen polvilleen ja kertoi hänelle vanhoja tarinoita, miten ahneet kuninkaat rakennuttivat maan-alaisia aarreholveja ja murhauttivat sitten muurarit ja rakennusmestarit. Toisissa saduissa kerrottiin taasen taitavista varkaista, jotka naivat kuninkaantyttäriä, ja ilotytöistä, jotka pystyttivät itselleen pyramiideja. Pikku Thais rakasti Ahmesta niinkuin isää, niinkuin äitiä, niinkuin imettäjää ja niinkuin koiraa. Hän riippui kiinni orjan vyöliinassa ja seurasi häntä kellariin viini-ammeiden ääreen ja kanatarhaan laihojen pörröisten kaninpoikien luo, jotka ollen vain pelkkää nokkaa, kynttä ja höyhentä, lensivät pakoon mustan kokin veistä nopeammin kuin kotkat. Usein istui hän yöllä ylhäällä olkivuoteellaan ja käytti lepoon varatut hetkensä rakentaakseen Thaikselle vesimyllyjä ja kädenkorkuisia, mastoilla ja köysillä varustettuja leikkilaivoja.
Ahmes oli aina saanut osakseen isäntiensä puolelta pahaa kohtelua, siksi oli hänen toinen korvansa halki ja koko ruumis täynnä arpia. Kuitenkin oli hänen kasvoillaan iloinen ja rauhallinen ilme. Eikä kukaan hänen ympäristössään tullut kysyneeksi, mistä hänellä oli tämä ihmeellinen sielun tyyneys ja sydämen lepo. Hän oli yksinkertainen kuin lapsi. Tehdessään karkeaa työtään lauleli hän ohuella äänellään virsiä, jotka värisyttivät Thaiksen sielua oudoilla unelmilla. Vakavana ja ilomielisenä hän hyräili itsekseen:
— Kerro meille, Maria, mitäs näit sa siellä, kustas tulet?
— Näin hikiliinat ja paidat, ja enkelit, jotka istuivat haudalla.
Ja näin ylösnousseen Vapahtajan ihanuuden.
Thais kysyi häneltä:
— Isä, miksi laulat sinä enkeleistä, jotka istuivat haudalla?
Ja Ahmes vastasi hänelle: