— Sinä silmieni armas valonsäde, minä laulan enkeleistä sentähden, että Jesus meidän Herramme on astunut ylös taivaaseen.
Ahmes oli kristitty. Hän oli myös vastaanottanut kasteen ja häntä nimitettiin Theodorukseksi uskovaisten kokouksissa, joissa hän salaa kävi, silloin kun hänen olisi pitänyt nukkua.
Silloin oli Kirkolla kovan koettelemuksen aika. Keisarin käskystä revittiin basilikat alas, pyhät kirjat poltettiin, pyhät astiat ja kynttiläjalat sulatettiin. Kadotettuaan kaikki ulkonaiset arvo-asemansa kristityt odottivat vain kuolemaa. Kauhu vallitsi Aleksandrian seurakunnassa; vankilat olivat täpösen täynnä uhreja. Ja uskovaisten seassa kerrottiin hirvittäviä juttuja siitä, miten Syyriassa, Arabiassa, Mesopotamiassa, Kappadokiassa ja kaikissa valtakunnan osissa ruoskat, kidutuslavat, kynsiraudat, ristinpuut ja pedot raatelivat pappeja ja neitsyeitä. Silloin Antonius, joka jo oli kuuluisa näyistään ja erakkoelämästään, Egyptin uskovaisten johdattaja ja profeetta, syöksyi kuin kotka jylhän vuoristonsa yksinäisyydestä alas Aleksandrian kaupunkiin ja rientäen kirkosta kirkkoon sytytti hän pyhällä hehkullaan koko seurakunnan tuleen. Pysyen pakanain silmiltä piilossa hän oli läsnä yht'aikaa kaikissa kristittyjen kokouksissa kylväen kaikkialle oman voimansa ja varovaisuutensa henkeä. Aivan erikoisen ankarasti kohdistui vaino orjiin. Kauhun valtaamina kielsivät heistä useat uskonsa. Toiset ja suurin osa pakenivat erämaahan toivoen siellä saavansa elää hurskaan hartautensa rauhassa tai paremman puutteessa rosvouksella. Siitä huolimatta kävi Ahmes niinkuin ennenkin kokouksissa, lohdutti vankeja, hautasi marttyyrit ja tunnusti riemulla uskonsa Kristukseen. Tämän syvän uskoninnon nähdessään suuri Antonius lähtiessään takaisin korpeen sulki mustan orjan syliinsä sekä antoi hänelle rauhan suudelman.
Kun Thais oli seitsemän vuoden vanha, alkoi Ahmes puhua hänelle
Jumalasta.
— Hyvä Herra Jumala, puhui hän, asui taivaassa niinkuin farao haareminsa teltoissa ja puutarhojensa siimeksessä. Hän oli vanhoista vanhin, vanhempi vielä kuin koko maailma, ja hänellä oli vain yksi ainoa poika, prinssi Jesus, jota hän kaikesta sydämestään rakasti ja joka oli kauniimpi kuin neitseet ja enkelit. Ja hyvä Herra Jumala sanoi prinssi Jesukselle:
"— Jätä minun haaremini ja minun palatsini, minun taatelilehtoni ja suihkuavat lähteeni. Laskeudu alas maan päälle ihmisten tähden tekemään ihmisiä onnellisiksi. Siellä saat olla niinkuin pieni lapsi ja elää köyhänä köyhien keskellä. Kärsimys on oleva jokapäiväinen leipäsi ja niin paljon pitää sinun itkeä, että kyyneleesi muodostavat virtoja, joissa väsynyt orja voi kylvyllä itsensä virvoittaa. Mene, minun poikani!"
Prinssi Jesus totteli hyvää Herraa ja tuli maan päälle erääseen paikkaan, jota kutsuttiin Juudaan Betlehemiksi. Hän käveli kukoistavilla kedoilla ja puheli seuralaisilleen:
— Autuaat ovat ne, joilla on nälkä, sillä minä olen vievä heidät isäni pöytään! Autuaat ovat joilla on jano, sillä he saavat juoda taivaan vesilähteistä! Autuaat ovat ne, jotka itkevät, sillä minä olen pyyhkivä heidän silmänsä hunnuilla, jotka ovat hienommat kuin tanssijattarien harsot.
Sentähden köyhät rakastivat häntä ja uskoivat häneen, mutta rikkaat vihasivat häntä, sillä he pelkäsivät, että hän korottaisi köyhät heitä itseään ylemmäksi. Siihen aikaan olivat Cleopatra ja Caesar mahtavia maan päällä. He vihasivat kumpikin Jesusta ja antoivat tuomareille ja papeille käskyn, että hänet piti tappaa. Totellakseen Egyptin kuningasta nostattivat syyrialaiset prinssit ristinpuun eräälle korkealle vuorelle ja ristiinnaulitsivat siihen Jesuksen. Mutta naiset huuhtelivat hänen ruumiinsa ja hautasivat hänet ja prinssi Jesus, murtaen rikki hautansa kuoren, astui jälleen ylös taivaaseen hyvän Herran ja isänsä luo.
Ja sitä lähtien pääsevät kaikki, jotka hänessä kuolevat taivaaseen.
Herra Jumala avaa sylinsä ja sanoo heille: