— Sanoinhan sinulle, veljeni, että Venus on ylen mahtava. Hänen lempeä väkivaltansa on tuonut sinut tänne vasten tahtoasikin. Kuule, olet kyllä hyvin hurskas mies, mutta ellet tunnusta, että hän on kaikkien jumalien äiti, on tappiosi varma. Tiedä, että vanhalla matemaatikolla Melanthuksella oli tapana sanoa: "En voisi ilman Venuksen apua määritellä edes kolmion ominaisuuksia."
Dorion, joka hetken ajan oli ääneti tarkastanut uutta tulijaa, puhkesi äkkiä kättentaputuksiin ja ihastuksen huutoihin:
— Hän se on, ystäväiseni! Hänen katseensa, hänen partansa, hänen tunikkansa: hän itse ihka ilmielävänä! Tutustuin häneen teatterissa, sill'aikaa kun meidän Thaiksemme siellä näytteli notkeita käsivarsiaan. Hän oli tuimasti kiihdyksissä ja voinpa todistaa, että hän puhui sangen voimakkaasti. Hän on kunnon mies, hän on tasoittava meidän vielä maan tasalle, hänen kaunopuheisuutensa on hirmuinen. Jos Markus on kristittyjen Plato, on Paphnutius heidän Demostheneensa. Epikuros ei pienessä puutarhassaan varmasti koskaan kuullut mitään senkaltaista.
Sill'aikaa Philina ja Drose aivan söivät Thaista silmillään. Vaaleilla hiuksillaan hän kantoi kalpeita, violeteista kierrettyjä seppeleitä, joiden jokainen kukka oli kuin hento heijastus hänen silmiensä väristä, joten olisi saattanut luulla, että kukat olivat sammuneita katseita ja silmät säihkyviä kukkaisteriä. Tämän naisen erikoisuus oli juuri siinä, että kaikki hänessä eli, kaikki oli pelkkää sielua ja sopusointua. Hänen malvan värinen, hopeakutein ommeltu pukunsa kätki pitkiin laskoksiinsa omituisen, melkein surullisen sulon, jota eivät mitkään rannerenkaat tai kaulanauhat kirkastaneet; hänen ainoa häikäisevä koristuksensa olivat paljaat käsivarret. Vasten tahtoaankin täytyi molempien ystävättärien ihailla hänen pukuaan ja hiuslaitettaan, mutta he eivät virkkaneet siitä hänelle mitään.
— Kuinka sinä olet kaunis, sanoi hänelle Philina. Et voinut olla ihanampi Aleksandriaan tullessasikaan. Ja kuitenkin sanoi äitini, joka oli nähnyt sinut silloin, että harvat naiset saattoivat tulla verratuiksi sinuun.
— Mutta kuka on, kysyi Drose, tuo uusi armastelija, jonka tuot seuraamme? Hän on oudon ja villin näköinen. Jos olisi olemassa elefanttipaimenia, niin varmasti olisivat he juuri tuon tapaisia. Mistä oletkaan löytänyt Thais, noin kesyttömän ystävän? Kenties troglodyyttien joukosta, jotka elävät maan alla Hadeksen sauhujen tuhrimina?
Mutta Philina painaen sormensa Drosen suulle sanoi:
— Vaikene, rakkauden mysteriain täytyy jäädä salaisuuksiksi ja on kiellettyä niitä udella. Minä kyllä puolestani sallisin mieluummin vaikka itse hehkuvan Etnan suudella huuliani kuin tuon miehen. Mutta lempeän Thaiksen, joka on kaunis ja rakastettava niinkuin jumalattaret, täytyy niinkuin jumalattarienkin kuulla kaikkien rukoukset eikä ainoastaan miellyttävien miesten kuten meidän on tapamme.
— Varokaa te molemmat! vastasi Thais. Hän on tietäjä ja lumooja. Hän kuulee hiljaakin lausutut puheet ja yksinpä ajatuksetkin. Hän voi reväistä teiltä pois teidän sydämenne, sill'aikaa kuin nukutte, ja panna sijalle sienen ja seuraavana päivänä juodessanne vettä tukehdutte kuoliaaksi.
Hän näki heidän kalpenevan ja käänsi heille selkänsä istuutuen Paphnutiuksen viereen patjalle. Äkkiä kajahti Cottan käskevä ja hyväntahtoinen ääni yli kaiken muun puheensorinan.