Tietysti on oikein, että murhenäytelmässä ontuva ontuu niin kuin Hefaistos; on hyvä, että mielenvikainen raivoaa niinkuin Ajax, että sukurutsainen nainen uudistaa Phaidran rikokset, että petturi pettää, valehtelija valehtelee, murhaaja murhaa ja että näytelmän päätyttyä kaikki näyttelijät, sekä oikeamieliset kuninkaat että verenhimoiset tyrannit, sekä hurskaat neitseet että riettaat aviovaimot, sekä ylevät kansalaiset että halpamaiset murhamiehet, saavat runoilijan puolelta yhtä suuret kiitoslauseet.
EUKRITUS.
Sinä väärennät ajatukseni, Nikias, ja muutat kauniin, nuoren tytön iljettäväksi gorgoksi. Minä surkuttelen sinua, joka et tunne jumalien olemusta, et oikeutta etkä ikuisia lakeja.
ZENOTHEMIS.
Minä puolestani, ystäväiseni, uskon hyvän ja pahan tosioloisuuteen. Mutta olen vakuutettu siitä, ettei ole ainoatakaan inhimillistä tekoa, oli se sitten vaikka Judaksen suudelma, joka ei sisältäisi itsessään myös lunastuksen itua. Paha edistää ihmisten lopullista hyvää, se on kotoisin hyvästä ja on osallinen niistä ansioista, jotka tavallisesti hyvälle omistetaan. Tämän ovat kristityt mainiosti esittäneet tarussaan tuosta punatukkaisesta miehestä, joka pettääkseen mestarinsa antoi hänelle rauhansuudelman ja vahvisti tällä teollaan ihmisten pelastuksen. Sentähden ei mikään mielestäni olekaan niin väärä ja turha kuin se viha, jolla muutamat vainoavat tätä Jesuksen onnettominta apostolia, ollenkaan ajattelematta, että Iskariotin suudelma, jonka muuten Jesus itse oli jo edeltäpäin ilmoittanut, oli heidän oman oppinsa mukaan välttämätön ihmisten lunastustyölle ja että jos ei Judas olisi ottanut vastaan tuota kolmeakymmentä hopeapenninkiä sisältävää rahapussia, niin olisi taivaallinen viisaus ollut lyöty, itse Kaitselmus kavallettu, sen aikeet olisivat menneet tyhjiin ja maailma joutunut pahuuden, tietämättömyyden ja kuoleman valtaan.
MARKUS.
Taivaallinen viisaus oli kyllä edeltäpäin nähnyt, että
Judas, vaikkakin hänen vapaassa vallassaan oli olla antamatta
pettäjänsuudelmaa, antaisi sen kuitenkin. Täten on se käyttänyt
Iskariotin rikosta peruskivenä lunastuksen ihmeelliseen rakennukseen.
ZENOTHEMIS.
Puhuin sinulle äsken, Markus, ikäänkuin olisin uskonut, että ihmisten lunastus olisi ristiinnaulitun Jesuksen työtä, koska tiedän, että sellainen on kristittyjen usko ja koetin mukautua tähän ajatukseen siten paremmin käsittääkseni niiden erehdyksen, jotka uskovat Judaksen ikuisesti tuomituksi. Mutta itse asiassa ei Jesus minun silmissäni ole muuta kuin Basilideen ja Valentinuksen edeltäjä. Mitä taas lunastusmysteriaan tulee, niin selitän teille, rakkaat ystävät, jos vain tahdotte kuulla, millä lailla se todellisuudessa maan päällä on suoritettu.
Vieraat antoivat suostumuksen merkin. Cerekselle pyhitettyjä uhreja kantavain Atenan neitseitten tavoin astui silloin sisälle kevein, näkymättömän huilun säestämin askelin kaksitoista nuorta tyttöä, jotka päänsä päällä kantoivat granaateilla ja omenoilla täytettyjä koreja. He asettivat korit pöydälle; huilu vaikeni ja Zenothemis puhui näin: