— Kun Eunoia, Jumalan ajatus, oli luonut maailman, uskoi hän enkeleille sen johdon. Mutta nämä eivät säilyttäneetkään sitä ylevämmyyttä, joka sopii hallitsijoille. Nähdessään että ihmisten tyttäret olivat kauniita, yllättivät he heidät illoin vesilähteitten reunoilla ja sekaantuivat heihin. Näistä avioista syntyi väkivaltainen ihmisrotu, joka täytti maailman vääryydellä ja julmuudella, ja teiden pöly sai juoda viatonta verta. Tämän nähdessään tuli Eunoia äärettömän murheelliseksi.
"— Tuon olen siis minä saanut aikaan, huokasi hän kumartuen maailman puoleen. Minun erehdykseni tähden ovat lapsiraukkani joutuneet kovan kohtalon alaisiksi. Heidän kärsimyksensä on minun syyni ja minä tahdon sen sovittaa. Itse Jumalakaan, joka ajattelee ainoastaan minun kauttani, ei voisi antaa heille enää takaisin heidän entistä puhtauttaan. Mikä on tehty, se on tehty, ja luomistyö on ainaiseksi pilalla. Mutta ainakaan en tule jättämään luotujani. Jos en voikaan tehdä heitä onnellisiksi niinkuin minä olen, voin ainakin tehdä itseni onnettomaksi niinkuin he. Koska olen tehnyt sen erehdyksen, että olen antanut heille ruumiin, joka heidät alentaa, olen ottava itsekin samanlaisen ruumiin ja elävä heidän keskellään."
Näin puhuttuaan Eunoia laskeutui maan päälle ja ruumiillistui erään argolilaisen naisen kohdussa. Hän syntyi sitten maailmaan pienenä ja hentona ja sai nimekseen Helena. Ihmisten töitä toimitellen varttui hän pian suloudessa ja kauneudessa ja tuli himotuimmaksi kaikista naisista, niinkuin hän sen oli päättänytkin, saadakseen kuolevaisessa ruumiissaan kokea kaikki häpeät ja tahrat. Ollen irstaiden ja väkivaltaisten miesten tahdoton saalis mukautui hän ryöstöön, ja aviorikokseen sovittaakseen siten kaikki aviorikokset, kaikki väkivallan työt ja vääryydet ja aiheutti kauneudellaan kokonaisten kansojen perikadon, jotta Jumala voisi antaa anteeksi maailman rikokset. Eikä koskaan taivaallinen ajatus Eunoia ollut niin ihailtava kuin näinä päivinä, jolloin hän naisen hahmossa harjoitti haureutta sekä sankarien että paimenten kera. Runoilijat aavistivat hänen jumaluutensa kuvatessaan hänet niin levolliseksi, niin ylvääksi ja kohtalokkaaksi ja omistaessaan hänelle tämän huudahduksen: "Oi, sielu, hiljainen kuin valtamerten rauha!"
Täten syöksi sääli Eunoian kurjuuteen ja kärsimykseen. Hän kuoli ja argolilaiset näyttävät vieläkin hänen hautaansa, sillä hänen täytyi aistihuumauksen jälkeen oppia tuntemaan myöskin kuolema ja syödä kaikki ne katkerat hedelmät, joita hän oli kylvänyt. Mutta erottuaan Helenan hajoavasta ruumiista pukeutui hän toiseen naishahmoon ja antautui uudestaan tihutöille alttiiksi. Näin kulkien ruumiista ruumiiseen ja jakaen kanssamme ajankuorman, hän ottaa päällensä maailman synnit. Hänen uhrauksensa ei ole joutuva hukkaan. Liittyen meihin lihan siteillä, rakastaen ja itkien yhdessä kanssamme, hän suorittaa omaansa ja meidän lunastustyötämme ja kantaa meidät kerran valkoisella rinnallaan jälleen voitetun taivaan rauhaan.
HERMODORUS.
Tuo taru ei minulle suinkaan ollut tuntematon. Muistan kuulleeni kerrottavan, että tämä jumalallinen Helena erään muodonvaihdoksensa aikana oli tietäjä Simonin luona Tiberiuksen hallituskautena. Luulin kuitenkin, että hänen alennustilansa oi ollut tahallinen ja että enkelit olivat hänet vietelleet omaan lankeemuksensa.
ZENOTHEMIS.
Hermodorus, totta on, että ihmiset, jotka eivät tarpeeksi asti ole syventyneet mysterioihin, ovat luulleet, että surullinen Eunoia ei olisi itse ehdoin tahdoin suostunut alennustilaansa. Mutta, jos asianlaita olisi niin, kuten he väittävät, ei Eunoia olisikaan se sovittava ilonainen, saastaan peitetty pyhä ehtoollinen, meidän häpeämme viinillä kostutettu leipä, se laupias lahja ja ansiokas polttouhri, jonka savu kohoaa Jumalan tykö. Jos eivät hänen syntinsä olisi tahallisia, ei niillä olisi mitään arvoa.
KALLIKRATES.
Mutta eikö tiedetä, Zenothemis, missä maassa, minkä nimisenä ja minkä ihanan muodon alla tämä aina uudestaan syntyvä Helena nykyään elää?