Thais suostui siihen.
— Tee mitä tahdot, isäni, sanoi hän. Minä tiedän, että elottomat esineet ovat välistä henkien asuinpaikkoja. Yöllä muutamat huonekalut puhuvat, joko niin, että ne antavat kuulua naputuksen aina säännöllisten väliaikojen päästä, tai niin, että ne heittävät pieniä valonsäkeniä, jotka ovat merkkitulien kaltaisia. Mutta tämä ei ole vielä mitään. Etkö huomannut, isäni, astuessasi sisälle Nymfien luolaan, oikealla erästä patsasta, joka kuvaa alastonta kylpyyn-laskeutuvaa naista? Eräänä päivänä näin omin silmin, miten tämä patsas käänsi päätään kuten elävä ihminen ottaen sitten jälleen entisen asentonsa. Olin vallan jähmettynyt kauhusta. Nikias, jolle kerroin tästä ihmeestä, teki pilkkaa minusta, mutta joka tapauksessa on siinä patsaassa jonkinlaista noituutta, sillä se herätti kuumia pyyteitä eräässä dalmatialaisessa, joka oli aivan kylmä minun kauneudelleni. Varma on, että olen elänyt lumottujen esineiden ympäröimänä ja suurille vaaroille alttiina, sillä onpa nähty sellaistakin, että ihmiset ovat kuolleet rautapatsaiden syleilyyn. Kuitenkin on surku hävittää kallisarvoisia ja erinomaisella taidolla tehtyjä kapineita ja jos kaikki mattoni ja verhoni poltetaan, niin se on suuri vahinko. Niiden joukossa on eräitä, joiden värien kauneus on todellakin ihmeteltävän ihana ja jotka ovat maksaneet suuria summia niille, joilta olen ne saanut. Samoin omistan hyvin arvokkaita maljakoita, veistoksia ja tauluja. En luule, että on tarpeellista niitä hävittää. Mutta sinä tiedät, mikä on välttämätöntä, tee miten tahdot, isäni.
Näin puhuen seurasi hän munkkia sille pienelle portille, jolle niin paljon seppeleitä ja köynnöksiä oli ripustettu, ja avautettuaan sen käski hän portinvartijan kutsumaan kokoon kaikki talon orjat. Ensin ilmestyivät ylikokit, neljä intialaista. Kaikki neljä olivat kelta-ihoisia ja silmäpuolia. Tämä oli tuottanut Thaikselle suurta vaivaa ja iloa saada kootuksi nämä neljä orjaa, kaikki samaa rotua ja saman ruumiinvamman runtelemia. Kun he palvelivat pöydässä, herättivät he heti vieraiden uteliaisuutta, ja Thais pakotti heidät silloin kertomaan elämäntarinansa. He jäivät odottamaan äänettöminä. Heidän apulaisensa tulivat heidän jälkeensä. Sitten saapuivat tallirengit, metsästäjät, tuolinkantajat, pronssipolviset juoksijat, kaksi puutarhuria, jotka olivat karvaisia niinkuin Priapus, kuusi julman näköistä neekeriä, kolme kreikkalaista orjaa, joista ensimäinen oli kieliniekka, toinen runoilija ja kolmas laulaja. He olivat kaikki jo järjestyneet riviin torille, kun neekerinaiset riensivät saapuville uteliaina, levottomina, muljautellen pyöreitä silmiään ja suu virnissä aina korvarenkaisiin asti. Viimeiseksi ilmestyi kuusi kaunista, valkoista orjatarta, tyytymättömän näköisinä asetellen harsojaan ja siirrellen väsyneesti pienillä kultakahleilla kammitsoituja jalkojaan. Kun kaikki olivat koossa, sanoi Thais heille osoittaen Paphnutiusta:
— Tehkää mitä tämä mies teille määrää, sillä Jumalan henki on hänessä ja jos ette tottele häntä, kaadutte kuoliaina paikallanne.
Thais uskoi niin todellakin, koska oli kuullut hänen sanovan, että erämaan pyhät saattoivat upottaa äkisti avautuvan maan tulikitaan jumalattomat, joita he sauvallaan koskettivat.
Paphnutius lähetti pois naiset ja heitä muistuttavat kreikkalaiset orjat ja sanoi muille:
— Tuokaa keskelle toria puita, sytyttäkää suuri valkea ja heittäkää siihen nurin narin kaikki, mitä talo ja luola sisältää.
Hämmästyen he jäivät paikoilleen kysyen katseillaan neuvoa emännältään. Ja kun tämä seisoi vaiti ja välinpitämättömänä, tyrkkivät he toisiaan kyynärpäillään luullen, että kaikki oli vain pilantekoa.
— Totelkaa, sanoi munkki.
Useat orjista olivat kristityitä. Käsittäen heille annetun käskyn, menivät he talosta hakemaan puita ja sytykkeitä. Toiset seurasivat heidän esimerkkiään ilman vastenmielisyyttä, sillä ollen köyhiä he vihasivat rikkauksia ja nauttivat vaistomaisesti hävittämisestä. Heidän jo rakentaessaan roviota, sanoi Paphnutius Thaikselle: