Sinä kaunis herra, Thaiksen mielitietty, näyttäydy hänelle äläkä salli munkin ryöstää häntä itseltäsi.
— Nimessä Polluxen ja hänen sisarensa, hän ei ole sitä tekevä! huusi
Ceron. Tahdon puhutella Thaista ja ollenkaan itseäni kehumatta luulen
sentään, että hän kuuntelee minua mieluummin kuin tuota nokipartaista
Lapithia. Väistäkää, väistäkää, roskajoukot!
Ja hosuen nyrkillään ympärilleen, kaataen nurin vanhoja akkoja ja sotkien jalkoihinsa pikkulapsia pääsi hän vihdoin Thaiksen luo ja vetäen hänet syrjään hän sanoi:
— Kaunis tyttö, katso minua, muistele autuuttamme ja sano aiotko todellakin luopua rakkaudesta.
Mutta Paphnutius heittäytyi Thaiksen ja Ceronin väliin:
— Jumalaton, huusi hän, olet kuoleman oma, jos vain kosket tähän naiseen, hän on pyhä, hän kuuluu Jumalalle!
— Pois tiehesi, koira, vastasi nuorukainen raivoissaan, ja anna minun puhua ystävättäreni kanssa, muutoin viskaan parrasta ruokottoman luurankosi tuleen ja paistan sinut siinä niinkuin makkaran.
Hän ojensi kätensä tarttuakseen Thaikseen. Mutta munkki työnsi hänet syrjään aivan odottamattomalla kiivaudella, niin että hän horjahti ja kaatui neljän askeleen päähän hiilistöön aivan rovion juurelle.
Sillaikaa kulki vanha Taddeus miehestä mieheen nipistäen orjia korvasta ja suudellen herroja kädelle ja kiihottaen jokaista Paphnutiusta vastaan ja jo oli hän saanut järjestetyksi pienen joukon, joka päättävästi lähestyi ryöväri-munkkia. Ceron nousi pystyyn, kasvot mustina, hiukset kärventyneinä, savusta ja raivosta tukehtumaisillaan. Herjaten jumalia hän syöksyi hyökkääjien parveen, jonka jälessä lynkyttivät kerjäläiset heilutellen kainalosauvojaan. Pian oli Paphnutius kierroksissa puristettujen nyrkkien, kohotettujen keppien ja kuoleman-uhkausten piirittämänä.
— Korpeille munkki! Korpeille!