— Ainakin täytyy hänen maksaa ne seppeleet, jotka hän on minulta ostanut.
— Ja ne kuusikymmentä pukua, jotka hän minulta on tilannut.
— Hän on velkaa koko maailmalle.
— Kuka on nyt hänen jälkeensä esittävä Iphigeneiaa, Elektraa ja
Polyxenaa? Itse kaunis Polybius ei ole onnistuva niin hyvin kuin hän.
— Elämä käy surulliseksi, kun hän sulkee ovensa.
— Hän oli Aleksandrian taivaan kirkas tähti, se lempeä kuu.
Kaupungin kuuluisimmat kerjäläiset, sokeat, rammat ja raajarikot olivat jo myös kokoutuneet torille ja rikkaitten jaloissa laahustaen he huokailivat.
— Millä me elämme, jos Thais ei enää ole meitä elättämässä? Hänen pöydältään putoavat murut ravitsivat joka päivä kaksi sataa vaivaista ja hänen rakastajansa, jotka tyytyväisinä palasivat hänen luotaan, heittivät meille ohikulkiessaan kokonaisia kourallisia hopearahoja.
Varkaat, jotka myös olivat sekaantuneet väkijoukkoon, päästelivät korviasärkeviä huutoja ja tyrkkivät naapureitaan lisätäkseen sekasortoa ja siten helpommin näpistääkseen jonkun kallisarvoisen esineen.
Ainoastaan vanha Taddeus, joka möi Mileton villaa ja Tarenton liinaa ja jolle Thais oli velkaa suuren rahasumman, pysyi tyynenä ja hiljaisena keskellä meteliä. Korvat pitkällään ja silmät vinossa hän vain hiveli pukinpartaansa, vihdoin hän lähestyi nuorta Ceronia, veti häntä hiasta ja kuiskasi hänelle hiljaa: