— Tämä ei ole vielä kylliksi, kaikkivaltias Jumala! Enemmän kiusauksia! Enemmän vain saastaisia ajatuksia! Enemmän vain luonnottomia pyyteitä! Herra, salli koko ihmiskunnan hekuman vieriä minun lävitseni, jotta minä kaikki sovittaisin! Jos onkin valhetta se, että tuo Argoksen narttu otti päälleen maailman synnit, niinkuin olen kuullut eräiden vääryyden julistajain sanovan, niin on tässä tarussa kuitenkin jonkunlainen salainen totuus, jonka vasta nyt ymmärrän. Sillä totta on, että kansojen pahattyöt siirtyvät lopulta pyhimysten sieluihin hukkuakseen sinne niinkuin lähteen silmään. Ja sentähden onkin oikeamielisten sieluissa paljon enemmän lokaa kuin koskaan voisi mahtua tavallisen syntisen sieluun. Ja sentähden minä sinua ylistän ja kunnioitan, minun Jumalani, että olet tehnyt minusta koko maailman lokaviemärin.
Mutta eräänä päivänä levisi pyhässä kaupungissa tärkeä huhu, jonka hälinä ylti yksin askeetinkin korviin. Eräs hyvin korkea-arvoinen henkilö, maan kuuluisimpia miehiä, Aleksandrian laivaston päällikkö Lucius Aurelius Cotta on tulossa, hän saapuu, lähestyy!
Uutinen oli tosi. Vanha Cotta, joka oli lähtenyt Niilin kanavoita ja laivankulkua tarkastamaan, oli jo pitkät ajat tuntenut halua nähdä pylväspyhimystä ja uutta kaupunkia, jolle oli annettu nimeksi Stylopolis. Eräänä aamuna huomasivat Stylopoliksen asukkaat koko rannan olevan purjeiden peitossa. Kullatussa ja purppuralla verhotussa kaleerivenheessä laivastonsa etunenässä seisoi Cotta. Hän astui maihin seurassaan sihteeri, joka kantoi hänen muistitaulujaan ja lääkäri Aristeus, jonka kanssa hän kernaasti keskusteli.
Monilukuinen saattue kulki hänen jäljessään ja koko rannikko välkkyi virkapukuja ja sotilas-sinellejä. Muutaman askeleen päässä pylväästä hän pysähtyi, kiinnitti katseensa pylväspyhimykseen ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan toogansa liepeellä. Ollen luonteeltaan tietopirteä mies hän oli tehnyt moninaisia huomioita pitkillä matkoillaan. Hän muisteli näkemiään mielellään jälestäpäin ja hautoi päässään aietta kirjoittaa puunilais-historian valmistuttua myös kirjan niistä ihmeellisistä asioista, mitä hän oli nähnyt. Hän tuntui olevan hyvin huvitettu tästä näystä.
— Onpa tuo ihmeellistä, sanoi hän, hikoillen ja vetäen henkeään. Ja muistiin pantava seikka on lisäksi se, että tämä mies on kestivieraani. Niinpä niin, sama munkki tuli viime vuonna luokseni illallispitoihin ja ryösti senjälkeen erään näyttelijättären.
Ja kääntyen kirjurinsa puoleen:
— Merkitsepäs tämä muistiin, poikaseni, tauluihin, samoin myös pylvään mittasuhteet, äläkä unohda kapiteelin muotoa.
Sitten pyyhkien taas otsaansa hän jatkoi:
— Sangen luotettavat henkilöt ovat minulle vakuuttaneet, että munkkimme ei ole hetkeksikään astunut alas pylväältään siitä asti, kun hän vuosi takaperin kiipesi sinne. Aristeus, onko sellainen mahdollista?
— Se on mahdollista hullulle ja sairaalle, vastasi Aristeus, ja se olisi mahdotonta ihmiselle, joka on terve ruumiiltaan ja sielultaan. Etkö tiedä, Lucius, että joskus ruumiin ja sielun sairaudet antavat uhreilleen sellaisia kykyjä, joita eivät terveet ihmiset ollenkaan omista? Ja totta puhuakseni, todellisuudessa ei ole olemassakaan hyvää tai huonoa terveyttä. On vain olemassa elimien erilaisia tiloja. Tutkittuani niin kauan sitä, mitä sanotaan sairaudeksi, olen tullut siihen lopputulokseen, että pidän niitä vain eräinä elämän välttämättöminä muotoina. On olemassa tauteja, joita ei voi tarkata ilman ihastusta ja jotka näennäisen epäjärjestyksensä alla kätkevät syvän sopusointuisuuden, ja esimerkiksi nelipäiväinen kuumetauti on jotakin hyvin kaunista! Välistä eräät ruumiinvammat vaikuttavat hengenvoimien äkillisen lisääntymisen. Tunnethan Kreonin. Lapsena hän oli sammalkieli ja typerä. Mutta kun hän halkaisi kallonsa pudotessaan alas portailta, tuli hän siksi taitavaksi asianajajaksi, jonka nyt tunnet. Tällä munkilla on varmaan joissakin salaisissa elimissä vika. Sitäpaitsi ei hänen elintapansa ole ollenkaan niin ihmeellinen, kuin miltä sinusta näyttää, Lucius. Muistelepas esimerkiksi intialaisia gymnosofisteja, jotka saattavat olla yhtään liikahtamatta, ei ainoastaan vuoden, vaan kaksikymmentä, kolmekymmentä, neljäkymmentäkin vuotta.