»Mitä hänellä on asiaa?»

»Sitä hän ei sanonut. Hän tahtoi puhutella itse rouvaa.»

»Mene kysymään, mitä hän tahtoo.»

Kun palvelija palasi kyökkiin, ei Putois'ta enää ollut siellä. Tämä muukalaisen palvelustytön ja Putois'n kohtaus jäi ainiaaksi selitystä vaille. Mutta luuloni on, että siitä päivästä lähtien äitini alkoi uskoa, että Putois hyvinkin saattoi olla olemassa, ja että hän kenties ei ollut valehdellutkaan.

Riquet.

Muuttopäivän tultua jätti herra Bergeret sisarensa ja tyttärensä kera Seine-kadun varrella sijaitsevan vanhan rapistuneen talon asettuakseen uudenaikaiseen huoneistoon Vaugirard-kadun varrelle. Niin olivat Zoé ja kohtalo päättäneet.

Muuttotouhun pitkinä hetkinä Riquet harhaili haikein mielin hävityksenalaisissa huoneissa. Hänen rakkaimmille tottumuksilleen oli tullut pysty eteen. Tuntemattomat, huonosti puetut, äreät ja äkäiset miehet häiritsivät hänen lepoaan ja tulivat keittiöön saakka polkien jaloissaan hänen ruokalautastaan ja vesikuppiaan. Juuri kun hän oli vain mille tuolille paneutunut maata, otettiin se häneltä pois, ja matot temmattiin kursailematta hänen poloisen takalistonsa alta, joka omassa kodissaan ei enää tiennyt mihin asettua.

Sanokaamme hänen kunniakseen, että hän alussa oli koettanut tehdä vastarintaa. Heti kun oli kajottu siirtämään vesisäiliötä, oli hän alkanut vimmatun haukunnan vihollista vastaan. Mutta kukaan ei ollut piitannut kuulla hänen kutsuaan. Hän ei tuntenut saavansa mitään rohkaisua, päinvastoin häntä aivan ilmeisesti painostettiin alas.

Zoé neiti oli hänelle sanonut hyvin epäsuopeasti:

— Ole nyt hiljaa!