Ensimmäinen tuomari: Me olemme tuomareita, emmekä lainsäätäjiä ja filosofeja.
Toinen tuomari: Me olemme ihmisiä.
Ensimmäinen tuomari: Ihminen ei voi tuomita ihmistä. Tuomioistuimelle istuessaan tuomari riisuu yltään inhimillisyytensä. Hän koroittuu jumalaksi eikä enää tunne iloa eikä surua.
Toinen tuomari: Oikeus, jota ei säädetä myötätunnolla, on julminta vääryyttä.
Ensimmäinen tuomari: Oikeus on täydellinen, kun se on kirjaimen mukainen.
Toinen tuomari: Milloin oikeus on vailla henkeä, on se mielettömyyttä.
Ensimmäinen tuomari: Lakien alkuperuste on jumalallinen, ja vähäpätöisimmätkin siitä johtuvat seuraukset ovat jumalallisia. Mutta jos laki ei olisi kokonaan jumalasta, jos se olisi kokonaan ihmisestä, tulisi sittenkin noudattaa lain kirjainta. Sillä kirjain pysyy, mutta henki on häilyväinen.
Toinen tuomari: Laki on kokonaan ihmisestä alkuisin, ja se syntyi ymmärtämättömänä ja julmana, kun ihmisjärki oli heikolla alku-oraallaan. Mutta vaikkapa se olisikin jumalallinen olemukseltaan, tulisi noudattaa henkeä eikä kirjainta. Sillä kirjain on kuollut, mutta henki on elävä.
Näin puheltuaan molemmat vanhurskaat tuomarit astuivat alas ratsuiltaan ja lähtivät saattueineen oikeussaliin, jossa heitä odotettiin säätämään, mitä kullekin kuului. Heidän hevosensa, jotka olivat sidotut paaluun suuren jalavan alle, alkoivat haastella keskenään. Ensimmäisen tuomarin hevonen puhui ensiksi:
— Kun maa, sanoi hän, on hevosten hallussa — ja kerran se epäilemättä on heille kuuluva, sillä hevonen on ilmeisesti luomisen lopullinen päämäärä ja viimeinen tarkoitusperä — kun maa on hevosten hallussa ja meillä on vapaus menetellä mielemme mukaan, niin me elämme lakien alaisina kuten ihmiset ja suomme itsellemme huvin vangita, hirttää ja ruhjoa kaltaisiamme. Meistä tulee siveellisiä olentoja. Se on näkyvä niistä vankiloista, hirsipuista ja vipuhirsipuista, joita on kohoava meidän kaupungeissamme. Meillä on oleva lakiasäätäviä hevosia. Mitä ajattelet siitä, Rusko?