Näköni on vanhettuani himmennyt, ja tuskin niitä enää havaitsenkaan. Ne pitävät minua pilkkanansa, häilähtävät editseni ja nauravat minulle vasten kasvoja. Mutta kahdenkymmenen vuoden ikäisenä näin ne kuutamoisella metsä-aukiolla seppelpäisinä piirissä karkeloimassa. Herra Jumala, sinä, joka loit taivaan ja kimmeltävän kasteen, ole ylistetty teoissasi! Mutta minkätähden loitkaan pakanallisia puita ja loihtuisia lähteitä? Minkätähden istutit pähkinäpuun alle noidanyrtin, joka laulaa? Nämä luonnolliset asiat johdattavat nuorison syntiin ja tuottavat sanomatonta vaivaa erakoille, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen luontokappaleiden pyhittämisen, niinkuin minä. Ja kunpa edes Pyhän Johanneksen Evankeliumi riittäisi riettaiden karkottamiseen! Mutta se ei riitä, ja niinpä en enää tiedäkään, mitä tehdä.
Kelpo erakon huoaten poistuessa lausui puu, joka oli haltia, raikkaasti humisten:
— Celestinus, Celestinus, silmikkoni ovat munia, oikeita pääsiäismunia!
Halleluija! Halleluija!
Celestinus painui metsään, päätään kääntämättä. Hän eteni vaivalloisesti ahdasta polkua, orjantappurapensaiden välitse, jotka repivät hänen viittaansa, kun tiheiköstä yht'äkkiä ponnahti polulle nuorukainen sulkien häneltä tien. Tulijan puolta ruumista peitti eläimennahka, ja hän oli pikemmin metsänhaltia kuin nuorukainen; hänen katseensa oli läpitunkeva, nenä litteä, ja kasvot hymyilivät. Hänen kähäriin hiuksiinsa peittyi kaksi pientä sarvea itsepintaisessa otsassa, huulten lomitse näkyivät terävät ja valkoiset hampaat, ja hänen leuastaan riippuivat vaaleat karvat kahtena haivenena. Hänen povellaan hohteli kullanvärinen untuvainen karva. Hän oli solakka ja norja; sorkkajalat painuivat nurmen peittoon.
Celestinus, jolla oli kaikki mietiskelystä koituvat tiedot, huomasi heti, kenen kanssa oli tekemisissä, ja kohotti kätensä tehdäkseen ristinmerkin. Mutta fauni tarttui hänen käsivarteensa estäen hänet suorittamasta tuota voimallista elettä.
— Kelpo erakko, sanoi hän, älä manaa minua pois. Tämä päivä on juhlapäivä, minulle samoinkuin sinullekin. Menettelisit tylysti, jos saattaisit mieleni murheelliseksi pääsiäisen aikaan. Jos suostut, kävelemme yhdessä, ja saatpa nähdä, etten ole ilkeä.
Celestinus oli onneksi erittäin hyvin perehtynyt pyhiin tieteisiin. Kohtaus palautti hänen mieleensä, että pyhällä Hieronymuksella oli ollut matkakumppaneina erämaassa satyyrejä ja kentaureja, jotka olivat tunnustaneet totuuden.
Hän sanoi metsänhaltialle:
— Metsänhaltia, ole Jumalan ylistyslaulu. Sano: hän on ylösnoussut.
— Hän on ylösnoussut, vastasi metsänhaltia. Ja näethän, että olen siitä ylen iloinen.