— Mitä sillä tarkotatte? kysyi herra Qoubin, jonka lautanen oli täynnä hyvämakuista frittoa.

— Pelätään, jatkoi Nicole Langelier, että Japani voitettuaan kohottaa Kiinan, että se opettaa tätä maata puolustautumaan ja säilyttämään rikkautensa. Pelätään sen luovan voimakkaan Kiinan. Yleisen edun tähden ei sitä pitäisi pelätä vaan toivoa. Vahvat kansakunnat vaikuttavat yhdessä maailman sopusoinnun ja rikkauksien luomiseen, heikot kansakunnat, sellaiset kuin Kiina ja Turkki ovat alituisena lähteenä levottomuuksiin ja vaaroihin. Mutta meillä on liian kiire pelkäämään ja toivomaan. Jos voittoisa Japani ryhtyykin järjestämään vanhaa keltaista keisarikuntaa, ei se onnistu siinä niinkään nopeasti. Vaatii aikansa opettaa Kiinalle, että on olemassa Kiina. Sillä se ei tiedä sitä, ja niinkauvan kuin se ei tiedä sitä, ei myöskään ole Kiinaa. Kansa on olemassa vaan silloin, kun se tuntee olevansa olemassa. On olemassa 350 millionaa kiinalaista, mutta he eivät tiedä sitä. Niinkauvan kuin he eivät ole laskeneet itseänsä, ei heitä oteta laskuun. Heitä ei ole olemassa edes lukuun nähden.

"Laskekaa järjestysnumerot!" Siinä ensimäinen määräys, minkä opettajakersantti antaa miehistölleen. Ja samalla opettaa hän sille yhteiskuntain perussäännön. Mutta 350 millionaa ihmistä tarvitsee pitkän ajan järjestäytyäkseen. Ullar, joka on vallan harvinainen europalainen senvuoksi, kun hän uskoo, että kiinalaisia pitää kohdella inhimillisesti ja oikeamielisesti, mainitsee kuitenkin, että tämän suunnattoman valtakunnan kaikissa piireissä on käymässä suuri kansallinen liike.

— Jos otaksummekin, sanoi Joseéphin Leclerc, että voittoisa Japani antaisi mongoleille, kiinalaisille ja tibetiläisille itsetietoisuutta ja tekisi heidät kunnioitettaviksi europalaisten mielestä, niin millä tavalla se paremmin turvaisi maailmanrauhaa ja hillitsisi kansojen vallotushalua? Jäisihän niille vielä käsiteltäviksi neekerikansakunnat! Mikä musta kansakunta saa mustat kunnioitettaviksi valkoisten ja keltaisten mielestä?

Nicole Langelier vastasi:

— Kukapa tietää ne rajat, joihin joku suurista ihmisroduista pysähtyy? Mustat eivät kuole sukupuuttoon joutuessaan europalaisten yhteyteen. Kukapa profeetta voisi ennustaa kahdelle millionalle mustalle afrikalaiselle, ettei heidän jälkeläisensä koskaan saa rauhassa vallita rikkauksiaan järviensä ja suurien jokiensa rannoilla? Valkoiset miehet ovat eläneet luola- ja paaluasuntoaikakausien läpi. He olivat silloin villejä ja alastomia. He kuivasivat silloin karkeita savitöitään auringon paisteessa. Heidän päällikkönsä muodostivat barbarisia tanssikuoroja. Tietoja ei ollut muita kuin poppamiesten. Sittemmin rakensivat he Partenonin, miettivät mittausopin ja muodostivat ajatuksensa tuotteet ja ruumiinsa liikkeet sopusoinnun lakien mukaisiksi.

Voitteko sanoa Afrikan neekereille: teidän keskuudessanne tulee töinen heimo aina murhaamaan toisia ja te telotatte aina toisianne kauneimmalla tavalla; kuningas Glegle heittää aina vastedeskin uskonnollisessa tarkotuksessa vankejaan yhteensidottuina korkeilta paikoilta, te tulette aina ihastuksella syömään sitä lihaa, jota haluatte vanhojen esivanhempienne mädänneistä ruumiista; tutkimusretkeilijät tulevat edelleenkin ampumaan pilkkaan teihin ja savulla tukehuttamaan teidät majoihinne; ylpeä kristitty soturi tulee aina vastedeskin karaisemaan rohkeuttaan hakkaamalla palasiksi teidän vaimojanne; hyväntahtoinen merimies, joka on tullut sumuisten merien takaa, potkii aina teidän pieniltä lapsiltanne mahat puhki notkistaakseen kangistuneita sääriään. Voitteko te varmasti ennustaa kolmannekselle ihmiskuntaa ainaista elämän kurjuutta?

En tiedä sanoa herääkö elämä Afrikassa jonakin päivänä sellaisella loistolla, kuten rouva Beecher Stove v. 1840 ennusti, mikä on tuntematon lännen kylmille roduille ja muodostuuko taide siellä ihaniin, uusiin muotoihin. Mustilla on suuri taipumus soitantoon. Voi olla, että syntyy ihastuttava neekeritaide laulun ja soiton alalla. Sillävälin edistyvät Etelä-Amerikan mustat nopeasti kapitalistisen sivistyksen tiellä. Herra Jean Finot antoi siitä hiljakkoin tietoja.

Viisitoista vuotta sitten ei heillä ollut yhteensä sataa hehtaria maata. Nyt on heidän maa-alueittensa arvo jo yli neljä milliardia markkaa. He olivat vallan sivistymättömiä. Nyt osaa jo viisitoista prosenttia heistä lukea ja kirjottaa. On mustia romaaninkirjottajia, mustia runoilijoita, mustia taloustieteilijöitä ja mustia hyväntekijöitä.

Mestitsit, joitten synty on peräisin isännästä ja orjattaresta, ovat erityisesti älykkäitä ja voimakkaita. Värilliset miehet, jotka ovat samalla sekä viekkaita että julmia, hienovaistoisia ja kylmästi laskevia, he pääsevät vähitellen — on muuan heistä itsestään kertonut minulle — voitolle lukumäärään nähden ja vallitsevat vielä kerran kreolien voimistunutta rotua, joka niin kevytmielisesti on harjottanut julmuutta mustia kohtaan. On ehkä jo syntynyt se nerokas mulatti, joka kalliisti kostaa valkoisten lapsille niiden neekerien veren, jota valkoiset ovat vuodattaneet lynckaamalla ja muuten!