"Kyllä, minä tiedän ystäväni, tällä nimellä olette kirjottanut kirjotuksenne viljakaupasta. Tehdäkseni teille mieliksi, ja koska luulen, että osaatte kuljettaa kynää paremmin kuin auraa, tahdon siis teitä kernaasti niin kutsua."
Vanhus ojensi Marcelille kätensä ja huudahti:
"He ovat siis kukistaneet linnan, joka niin paljo on niellyt hyvettä ja älyä. He ovat ruhjoneet sen vankilan oven, jonka takana olen kitunut kahdeksan kuukautta valon ja ilman puutteessa. Yksineljättä vuotta sitte, seitsemästoista päivä helmikuuta 1758 heittivät he minut Bastilleen, koska olin kehottanut avonaisessa kirjeessä suvaitsevaisuuteen. — Ja tänään on kansa kostanut puolestani. Minä ja järki, me molemmat riemuitsemme tänään. — Tämän päivän muisto tulee säilymään niin kauvan kuin maailma seisoo. Huudan auringon todistajaksi, saman auringon, mikä on nähnyt Harmodius'en kuoleman ja Tarquinius'en paon."
Hänen kova äänensä pelästytti pikku Emilin, joka pakeni äitinsä luo. Franchot, joka nyt vasta näki lapsen, kohotti hänet ylös ja sanoi innostuneena:
"Sinulle on suotu enemmän onnea kuin meille, lapseni, sinä tulet kasvamaan vapaudessa."
Mutta Emile taivutti peloissaan päätänsä taaksepäin ja alkoi huutaa kovasti.
"Hyvät herrat", sanoi Sophie, kuivatessaan hänen kyyneleitään.
"Olettehan luonani illallisella, eikö totta? Odotan vielä herra
Duvernayta, jos eivät hänen sairaansa vie kokonaan hänen aikaansa."
Sitte kääntyi hän Marceliin:
"Tunnettehan herra Duvernayn, kuninkaan henkilääkärin. — — Hän olisi jo aikoja edustaja kansalliskokouksessa, jos hän ei olisi samoinkuin herra de Candarcet, vaatimattomuudessaan hyljännyt tätä kunniaa. Hän on kerrassaan kunnon mies, teille on sekä iloa että hyötyä kuulla hänen puhuvan."
"Nuori mies", puuttui Franchot puheeseen, "tunnen Jean Duvernayn ja olen kuullut hänestä kertomuksen, joka on hänelle kunniaksi. Noin kaksi vuotta sitte kutsutti kuningatar hänet perintöprinssin luo, joka oli hieman sairaana. Duvernay asui silloin Sivressä, mistä hänet joka aamu noudettiin hovivaunuilla. Eräänä päivänä palasivat vaunut tyhjinä takaisin. Duvernay ei ollut mennyt niiden mukana. Kun hän seuraavalla kerralla näyttäytyi, nuhteli kuningatar häntä.