"Se on tosi", sanoi hän sitte, "tämä suu ei ole luotu yötä ja päivää isämeitää lukemaan. Sehän olisi vahinko. — Mutta tasavalta käy kaikkien muiden edellä. Me etsimme petturi Planchormetia. Olen varma, että hän on täällä. Minun täytyy saada hänet. Korkein onneni olisi, jos voisin toimittaa hänet guillotinille."
"Etsikää toki häntä sitte!"
He etsivät kaikkien huonekalujen alta, kaapeista, pistelivät piikeillään vuoteen alle ja koettelivat pajoneteillaan patjoja.
Lubin raapi korvallistaan ja katseli minua sivulta. Madame de Luzy pelkäsi heidän voivan alkaa kuulustelun minun kanssani ja sanoi:
"Ystäväni, sinähän tunnet talon juuri yhtähyvin kuin minäkin, ota avaimet ja saata herra Lubinia kaikkialle. Tiedän sinusta olevan mieluista tehdä palvelus tälle isänmaan ystävälle."
Vein heidät kellariin, jossa he karkasivat viinipullojen kimppuun ja tyhjensivät kaikki. Sitte sysäsi Lubin kalikalla täyden tynnyrin tapin sisään, niin että viini lainehti kellarissa, jonka jälkeen hän antoi lähtömerkin. Saatoin heitä puutarhaportille, jonka suljin heidän jälkeensä ja syöksyin sitte madame de Luzyn luo, ilmottamaan hänelle, että olimme pelastetut.
Saatuaan tämän sanoman, kumartui hän vuoteelta alas ja huusi:
"Herra Planchormet, herra Planchormet!"
Heikko huokaus oli vastaus.
"Jumalan kiitos", huudahti hän. "Herra Planchormet, olen ollut kauheassa tuskassa teidän tähtenne. Pidin teitä jo kuolleena."