Mutta tuo lurjus vastasi murahtaen:
"Siitä on juuri sata vuotta, kansalainen, kun olin mukana Bastillea valloittamassa — sellaisena kuin minut nyt näet. En luule enää olevan montakaan minun aikuistani tinasotamiestä jäljellä. Hyvää yötä, menen nyt paraatiin."
"La Tuiipe", vastasin ankaralla äänellä, "rykmenttisi hajotettiin Ludvig XVI:n käskystä yhdentenäneljättä päivänä elokuuta 1789. Et tarvitse siis mennä enää mihinkään paraatiin. Jää vaan rauhassa lasikaappiisi."
La Tulipe kierteli viiksiään ja katsoi minuun halveksivasti sivulta.
"Et siis tiedä", sanoi hän, "että joka vuosi uudenvuodenyönä, kun kaikki lapset nukkuvat, tapahtuu suuri tinasotamiesten katselmus katoilla, viimeisten joulusavujen hauskasti tuprutessa savupiipusta? Se on hurjaa menoa, usko pois, josta moni ratsastaja palaa päätönnä. Kuin hornan viiman nähdään aaveiden kaikkialla taistellen suhahtavan kaatuneiden tinasotamiesten ohi. Ja kuolleiden nukkien sielut ovat siellä ja katselevat."
Olin kerrassaan hämmästynyt, kuullessani hänen niin puhuvan.
"Se on siis peritty juhlallinen vanha tapa. Kunnioitan äärettömästi perintötapoja, pyhimystaruja ja muita semmoisia. Nimitämme sitä kansanuskoksi ja tutkimme sitä, jonka tähden meitä pilkataan niin paljon. La Tulipe, minua ilahuttaa nähdä, että sinä olet perintötapojen säilyttäjä. Mutta siitä huolimatta en tiedä, voinko sinulle antaa luvan lähteä lasikaapistasi."
"Kyllä, sinun täytyy", sanoi puhdas sointuva ääni, joka oli minulle aivan outo, mutta huomasin kohta, että se lähti tanagralaisesta korkokuvasta, joka seisoi kaartilaisen vieressä. — "Sinun täytyy. Kaikki esi-isiltämme säilyneet perintötavat ovat yhtä pyhiä. Isämme tiesivät paljon paremmin kuin me, mikä on luvallista ja mikä on luvatonta, sillä he olivat lähempänä jumalia. Sinun täytyy antaa tämän galatalaisen täyttää esi-isiensä sotaiset tavat. Minun aikanani eivät he kantaneet noita typeriä sinisiä takkeja punaisine reunuksineen. Mutta me pelkäsimme suuresti heitä, sillä he olivat raakalasia. Ja sinä olet samoin galatalainen ja raakalainen. Olet runojasi ja kertomuksiasi aivan suotta lukenut, sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä on elämän kauneus. Sinä et ollut silloin Agorassa [= kreikkalaisen kaupungin kauppatori], kun minä kehräsin villoja vanhan mulperipuun alla talomme pihamaalla."
Ponnistelin, vastatakseni maltillisesti: "Kaunis Pamychis", sanoin, "sinun pikku kansasi on tuottanut muutamia taideteoksia, jotka ilahuttavat vielä tänään silmiämme ja sydäntämme. Mutta sinun Agorassasi puhuttiin niin paljon pötyä, jollaista meidän neuvoskuntamme ei kokonaisen istunnon aikana saisi kokoon. En ole siis ollenkaan pahoillani, etten ole ollut Tanagran tai Larissan kansalainen.
"Siitä huolimatta täytyy minun tunnustaa, että olet puhunut hyvin.
Tapoja täytyy seurata, sillä muutenhan ei olisi enää mitään tapoja.
Kaunis Pamychis, kuultuani mielipiteesi, päästän La Tulipen menemään,
mihin hänet sitten kansanusko kutsuneekin."