Solakka nuorimies polvihousuissa ja mustissa sukissa kulki hitaasti Tuillerista Chaillotin kukkuloita kohti. Hän piti kirjaa kädessään, mutta ei lukenut sitä. Hänen kasvoillaan oli haaveileva ilme. Silloin tällöin jäi hän seisomaan ja kuunteli kamalaa jyräkkää, joka kajahteli kaupungista hänen korviinsa. Monta kertaa käänsi hän päänsä ja jäi seisomaan. Kaikki, mitä hän muutamain tuntien kuluessa oli nähnyt ja kokenut, vieri sekavina, hirveinä kuvina hänen sisäisten silmiensä ohi — Rastille valloitettuna ja hävitettynä — kauppiaitten edusmies raivoisan kansan ympäröimänä ja pistoolilla kuoliaaksi ammuttuna, kuvernööri, vanha de Launay, raatihuoneen rapuilla murhattuna — hurjistunut roistoväki, valjuna kuin nälkä ja kauhu, juopuneena villistä veren ja maineen unelmista — matkalla Bastillesta Grèveen, ja ennen kaikkea nämä kiihtyneet päät, joiden otsat olivat tammenlehvillä seppelöidyt, kuten konsanaan voittajain — voittajat, joiden edellä kannettiin vanhan linnan avaimia ja hopea-astioita, ja jotka joukon huudon kohinassa nousivat ylös verta virtailevia portaita. Ja sitte taas pelko, joka valtasi vimmastuneen joukon, kun levisi huhu, että kuninkaan joukot saapuisivat yöllä kaupunkiin — rosvoileva armeija, barrikaadit, joita kansalaiset pystyttivät kaikille kaduille, sillä välin kun naiset hinasivat raskaita kiviä katoille, murskatakseen siten sotamiehet.
Kaikkien näiden väkivallan kuvien tähden on hänen nuoressa mielessään surunvoittoinen leima. Hän on ottanut mukaansa mielikirjansa, erään englantilaisen kirjan täynnä kuolinmietteitä, ja on sitte kulkenut hitaasti Seinen vartta Cours la Reinen puiden alitse valkoista taloa kohden, missä hänen ajatuksensa viipyvät yöt ja päivät. Syvä hiljaisuus vallitsee hänen ympärillään. Rannalla näkee hän kalastajan istuvan onki kädessään ja jalat vedessä. Ajatuksiin vaipuneena käy hän eteenpäin.
Ensimäisellä Chaillotin kukkulalla kohtaa hän patrullin, jonka vahdittavana on Parisin ja Versaillen välinen tie. Joukko, asestettu kivääreillä, musketeilla ja piilukeihäillä, on muodostunut käsityöläisistä mustine nahkaesiliinoineen, joukossa nähdään lainoppineita mustissa puvuissa, joku pappi ja joku partainen jättiläinen paitasillaan ja paljain jaloin. He pidättävät jokaisen, joka kulkee tietä pitkin, on ilmotettu, että Bastillen kuvernööri on liittynyt hoviin ja pelkää jotain yllätystä.
Mutta nuoren miehen antovat he hymyillen mennä ohitse, sanottuaan vaan parisen sanaa. Hän on nuori ja näyttää vaarattomalta.
Noustuaan eräälle kukkivalle rinteelle, jää hän erään ristikko-oven eteen seisomaan.
Puutarha ristikon takana on pieni, mutta kiemurtelevat lehtokäytävät houkuttelevat sinne huvikävelylle. Solakkain leppien oksat riippuvat lammikossa, jossa sorsat uivat. Pienellä kummulla kadun kulmassa seisoo hauska puutarhamaja, jonka edustalla leviää raitis, vihreä nurmi. Talon edustalla maatekoisella penkillä istuu nuori rouva. Hänen päänsä on hieman eteenpäin kumartunut, suuri olkihattu luonnollisine kukkineen varjostaa hänen kasvojaan. Hän kantaa valko- ja punaraitaista pukua, vyömäisesti kietoutunut pitsiliina peittää hänen ruumistaan aivan läheltä rinnan alta, mikä antaa koko hänen vartalolleen suloisen solakkuuden. Hänen jaloissaan on antiikkinen ompelukori, mutta hänen kätensä lepäävät joutilaina helmassa. Vierellä leikkii lapsi, jonka sinisilmät välkkyvät kultakiharaisen otsan alta, hänen temmeltäessään lapioineen hiekassa.
Nuori rouva istui liikkumatonna kuin lumottu, sillä välin kun nuori mies jäi seisomaan ristikko-ovelle eikä voinut häiritä suloista lumousta.
Vihdoin kohotti hän päänsä ja näkyviin tuli nuoret, melkein lapsekkaat kasvot, joiden puhtaat piirteet kantoivat teeskentelemättömän lapsekkuuden ja lempeyden leimaa.
Nuori mies kumarsi ja rouva ojensi hänelle kätensä vastaan.
"Hyvä päivä, herra Germain, mitä uutisia?"