Aamurusko kuolee ja herää jälleen eloon. Mutta Pikku Punahilkka ei kuoltuaan enää palaa. Hän teki väärin poimiessaan pähkinöitä ja kuunnellessaan sutta, mutta pitikö hänen siitä syystä joutua armotta syödyksi? Eikö olisi ollut parempi, jos hän olisi päässyt suden vatsasta niinkuin aamurusko yön vankeudesta?
RAIMUND.
Säälinne, serkku hyvä, on varsin henkevää. Pikku Punahilkan kuolema ei voi olla lopullinen. Hanhi-emo oli unohtanut sadun loppuosan.
Hänen iällänsä voi jotain unohtaa.
Mutta Saksan ja Englannin isoäidit tietävät varsin hyvin, että Pikku Punahilkka kuolee ja herää jälleen eloon kuten aamurusko. He kertovat metsästäjän halkaisseen pedon vatsan ja vetäneen sieltä esille rusottavan pienokaisen, joka silmät suurina lausuu:
— Voi, kuinka minua peloitti ja kuinka pimeä tuolla sisällä olikaan!
Minä lehteilin äskettäin tyttärenne huoneessa erästä värillistä kuvakirjaa, jonka englantilainen Walter Crane on varustanut tarumaisilla, leikillisillä kuvilla. Mainitun taiteilijan mielikuvitus on samalla syvämielinen ja tutunomainen: hän tajuaa legendoja ja rakastaa elämää, hän kunnioittaa menneisyyttä ja nauttii nykyisyydestä. Hän on englantilainen henki. Kirja, jota selailin, sisälsi Little Red Riding Hoodin (englantilaisten Pikku Punahilkan) tekstin ja kuvat. Susi nielee tytön. Mutta eräs viheriään nuttuun, keltaisiin housuihin ja kaulussaappaisiin puettu maalaisherrasmies ampuu kuulan suden kiiltävien silmien väliin, avaa metsästyspuukollaan pedon vatsan, josta pienokainen astuu ulos raikkaana kuin ruusu.
Niin on asia todellisuudessa, ja te, serkkuseni, olette sen arvannut. Mitä tulee Prinsessa Ruususeen, jonka seikkailussa ilmenee korutonta, syvää runoutta…
OKTAVIUS.
Hän on aamurusko!