Alcide ei enää liikahtanutkaan eikä antanut itsestään kuulua hiiskahdustakaan.
— Nouskaa, kansalainen! kehoitti eräs kaartilaisista.
Eräs toinen huomautti, ettei rouva kansalainen voinut pukeutua miesten nähden.
Eräs saapuneista kansalaisista näki viinipullon, tarttui siihen, maistoi, ja toiset kulahduttelivat pullon tyhjiin.
Eräs iloinen veikko istuutui vuoteen reunalle, nipisti rouva Danger'n leukaa ja sanoi:
— Mikä vahinko, että noin sievä nainen on ylimysmielinen ja että tuo pikku kaula joutuu katkaistavaksi!
— Kas niin! virkkoi rouva Danger, minä näen, että olette ystävällistä väkeä. Pitäkää kiirettä ja etsikää, mitä teidän on etsittävä, sillä minua unettaa sanomattomasti.
He viipyivät huoneessa kaksi kuolettavan pitkää tuntia, kulkivat kymmeniä kertoja vuoteen ohi ja katsoivat eikö ketään ollut piilotettu sen alle. Sitten he poistuivat lasketeltuaan lukemattomia nenäkkäitä sukkeluuksia.
Viimeinen oli tuskin ennättänyt lähteä, kun pikku rouva Danger pisti päänsä syvänteeseen:
— Herra Alcide, herra Alcide!