"Olin neljäntoista vuoden ikäinen ja kuudennen luokan oppilas. Opettajani, nimeltään Chotard, oli verevä kuin vanha munkki ja olikin todella vanha munkki.
"Veli Chotard, joka oli ollut pyhän Fransiskuksen lammaslauman säyseimpiä karitsoja, vaihtoi vuonna 1830 munkkikaavun maallikonpukuun, jota hän ei kuitenkaan oppinut moitteettomasti kantamaan. Mitä syytä oli veli Chotardilla tähän menettelyyn? Toiset sanovat syynä olleen rakkauden, toiset taas väittävät asian aiheutuneen pelosta: kun itsevaltias kansa oli vallankumouksen jälkeen pommittanut kaalinkannoilla erästä kapusiinimunkkia, hyppäsi veli Chotard luostarimuurin yli pelastaakseen vainoojansa sellaisesta ankarasta synnistä.
"Kunnon veljemme oli oppinut mies. Hän suoritti tutkintonsa, toimi opettajana ja eleli edelleen niin menestyksellisesti, että hänen hiuksensa hohtelivat harmaata, posket rusottivat ja nenä punerteli, kun minä tovereineni jouduin hänen oppituolinsa eteen.
"Kuinka sotaisa kuudennen luokan opettaja meillä olikaan! Olisittepa nähneet hänet, kun hän teksti kädessään johti Brutuksen sotilaita Filippin luona! Mikä urheus, mikä mielen ylevyys, mikä sankarillisuus! Mutta hän valitsi erikoisen ajan sankarillisuuttaan varten, ja se aika ei ollut nykyinen. Herra Chotard esiintyi todellisessa elämässä huolestuneena ja pelokkaana. Hänet oli helppo säikyttää.
"Hän pelkäsi varkaita, vihaisia koiria, ukkosta, ajopelejä ja ylipäänsä kaikkea, mikä voi läheltä tai kaukaa vahingoittaa kunnon miehen nahkaa.
"Todellisuudessa vain hänen ruumiinsa oli meidän keskellämme; hänen henkensä asui menneisyydessä. Hän eli Thermopylen luona Leonidaan rinnalla, Salamis-salmessa Themistokleen laivassa, Cannaen kentällä Aemilius Pauluksen seurassa; hän vaipui verta vuotaen Trasimenus-järveen, josta kalastaja oli kerran löytävä roomalaisen ritarin sormuksen. Farsaloksen luona hän uhmasi Caesaria ja jumalia; hän heilutti katkennutta kalpaansa Varuksen ruumiin yläpuolella Herkynian metsässä. Hän oli mainehikas sotilas.
"Herra Chotard, joka oli päättänyt myydä henkensä kalliista Aigospotamoksen rannoilla ja tyhjentänyt ylväänä vapauttavan pikarin piiritetyssä Numantiassa, ei ollenkaan halveksinut viekkaitten sotapäällikköjen tavoin turvautua mitä kavalimpiin sotajuoniin.
"Eräs sotajuoni, jota sopii suositella, sanoi herra Chotard meille eräänä päivänä selittäessään Aelianusta, on siinä, että houkutellaan vihollinen vuorensolaan ja murskataan se kallionlohkareilla.
"Hän ei maininnut mitään siitä, suvaitseeko vihollisarmeija useinkin antautua sellaisen käsittelyn alaiseksi. Mutta minä riennän siihen kohtaan, jossa Chotard esiintyi koko loistossaan kaikille oppilailleen.
"Hän määräsi meille kirjoitelmain — latinan- ja rankankielisten — aiheiksi taisteluita, piirityksiä, sovitus- ja lepytysmenoja, ja näitä kertoelmia takaisin antaessaan hän kehitteli ilmi koko kaunopuheisuutensa. Hänen tyylinsä ja esitystapansa ilmaisivat kummallakin kielellä samaa sotaista innostusta. Toisinaan hän keskeytti ajatusjuoksunsa jaellakseen meille ansaitsemiamme rangaistuksia, mutta hänen äänensä pysyi aina sankarillisena. Kun hän siis puhui vuorotellen samalla äänensävyllä joukkojaan innostavana konsulina ja rangaistusläksyjä jakelevana kuudennen luokan opettajana, niin oppilaiden mielet siitä kovin hämmentyivät, sitäkin enemmän, kun oli mahdotonta tietää, kuka kulloinkin puhui, konsuliko vai opettaja. Eräänä päivänä hän kunnostautui entistä enemmän pitämällä meille verrattoman puheen. Me osasimme kaikin sen ulkoa, ja minä kirjoitin sen vihkoon jättämättä mitään pois.