Pienestä vuoteesta kajahtava huuto sai hänet säpsähtämään.
— Mikä sinua vaivaa, Antero? Sinä olet tänä iltana kovin rauhaton.
— Äiti minä ajattelin erästä asiaa.
— Sen sijaan, että olisit nukkunut… Mitä sitten?
— Isä on kuollut, eikö totta?
— Niin on, lapsi rukkani.
— Hän siis ei tule enää takaisin?
— Valitettavasti ei, kultaseni.
— Näetkö, äiti, kaikki on sittenkin hyvin. Minähän rakastan sinua, äiti, minä rakastan sinua kahden edestä. Ja jos hän tulisikin takaisin, niin minä en voisi häntä ollenkaan rakastaa.
Äiti katseli poikaansa vähän aikaa huolestuneena ja vaipui sitten nojatuoliin, johon jäi liikkumattomaksi, pää käsiin painuneena.