Hän ei jättänyt lieden luo muuta kuin valkoisen, puisen laatikon, köyhän miehen vaatimattoman lahjan, ja istuutui pienen vuoteen ääreen katselemaan nukkuvaa poikaansa. Hän oli nainen, ja se vieno vilpin leima, joka tuntui hänen hyvään tekoonsa liittyvän, sai hänet hymyilemään. Pienokaisen sinertäviä silmäluomia katsellessaan hän jälleen ajatteli:
— Kamalaa, ettei lasta voi saada syömään!
Pikku Pekka oli tuskin päässyt vaatteisiinsa, kun hän jo avasi laatikon ja näki lampaat, lehmät, hevoset, puut, kähäräkarvaiset puut. Laatikon piti olla lammasnavetta, mutta se olikin oikeastaan kokonainen maatila.
Hän näki isännän ja emännän. Isännällä oli kädessään viikate, emännällä harava. He olivat menossa niitylle heinää tekemään, mutta eivät näyttäneet pääsevän paikaltaan. Emännällä oli olkihattu ja punainen hame. Pekka suuteli häntä, ja hän ryvetti Pekan posken. Hän näki tuvan. Se oli niin pieni ja niin matala, ettei emäntä olisi mahtunut sinne seisomaan. Mutta talossa oli ovi, ja siitähän Pekka sen taloksi tunsikin.
Miten nuo maalatut esineet kuvastuivat pienen lapsen kehittymättömiin ja raikkaisiin silmiin? Sitä emme tiedä, mutta loihtuisa täytyi näyn varmaan olla. Hän tarttui niihin kätösillään, jotka siitä kävivät ihan tahmaisiksi, hän asetti ne seisomaan pienelle pöydälleen ja laverteli niille ihastuksissaan. Kohottaessaan erästä kummallista, sileä- ja suorarunkoista puuta, jonka lastulehvät muodostivat kartion, hän huudahti: "Kuuti!"
Äidille tuo oli jonkinlainen ilmestys. Hän ei olisi sitä milloinkaan keksinyt. Ja kumminkin on viheriä, kartionmuotoinen, suorarunkoinen puu epäilemättä kuusi. Mutta se täytyi Pekan sanoa, jotta äiti tuli sen älynneeksi
— Pikku enkeli!
Äiti suuteli pienokaistaan niin rajusti, että kolme neljännestä lammashuoneesta kaatui.
Niin keksi Pekka laatikon puissa piirteitä, jotka palauttivat mieleen hänen vuoristossa näkemiänsä puita.
Hän näki vielä muitakin seikkoja, jotka äidiltä jäivät näkemättä.
Kaikki nuo pienet, helakanväriset, puiset esineet herättivät hänessä
mieltäliikuttavia kuvia. Hän eli niiden avulla jälleen alppiluonnossa.
Hän oli uudelleen Sveitsissä, joka oli häntä runsaasti ruokkinut.
Silloin ajatus liittyi toiseen, hän muisti ruoan ja virkkoi: