Jalkamatkoja Suomessa.
Kävelijä on vaatimattomin kaikista matkailijoista, vaan samalla myöskin riippumattomin. Jos hän on oikein varustautunut, ei hänellä ole huolia muista kuin itsestään; häntä ei pidättele mikään raskas taakka eikä muu mukana kuljetettava, hän voi vapaasti ohjata kulkunsa, minne vain tahtoo. Ja tämä vapaus avaa hänelle kaikki paikat, jotka houkuttelevat matkailijaa, ja sen lisäksi vielä syrjäisetkin seudut, joihin ei ole mukavia valtateitä eikä väyliä. Voidaan kyllä vastustaa tätä sillä, että hän hitaammalla kulkutavallaan ei ehdi yhtä pitkiä matkoja, kuin samassa ajassa ehdittäisiin muulla kulkuneuvolla. Mutta vaikka hänen täytyykin supistaa matkansa alaa, niin korvaa sen runsaastikin hänen olonsa välittömässä yhteydessä luonnon ja kansan kanssa. Ei siinä hänelle aukeile eteen ainoastaan kuolleita tauluja, vaan elävä elämä koko vaihtelevaisuudessaan, ja mitä hän on nähnyt ja oppinut tuntemaan, sen kaikki on hän saanut omilla ponnistuksillaan; matkahavainnot tulevat elävämmiksi, ne pysyvät muistissa kauan sen jälkeenkin, kuin reppu heitetään pois seljästä, ne ovat omin neuvoin ansaittua omaisuutta ja sen tähden kallisarvoisia. Ken tahtoo oppia tuntemaan maatansa ja kansaansa, jokahan on jokaisen kansalaisen velvollisuus, hänen pitää ruveta jalkamatkailijaksi, voidakseen nähdä oikealta kannalta kaikkia oloja.
Oikea jalkamatkailija ei ole mikään urheilija. Hän ei voi siis antautua yksipuolisten ohjeiden eikä horjumattomien päätelmäin kahleihin. Hän sen tähden ei lähdekään matkalle sillä mielellä, että hän sillä matkallaan ei koskaan käytä höyrylaivaa, rautatietä eikä edes hevostakaan. Päin vastoin hän osaa käyttää hyväkseen nopeaa pääsöä paikasta toiseen, jos väliseudussa on vähempi viehätystä kuin etäämpänä sen molemmin puolin. Kävelijä täten ei olekaan eri laji matkailijoita, vaan käytöllinen matkustaja, joka on varustautunut mihin hyvänsä matkalla sattuviin oloihin ja joka ilman pitkiä viivykkejä ja varustuksia voi lähteä laivasta tai rautatieltä sivuretkille viehättäviin seutuihin; hän on riippumaton matkailija, ja riippumattomuus on välttämätön ehto, että huvimatka tuottaa sitä, kuin sillä tarkoitetaan: virkistystä.
Lisäksi tulee vielä, että matkailijan täytyy meidän maassamme usein ihan pakosta turvautua omaan voimaansa, jos hän tahtoo toteuttaa suunnittelemansa kiertomatkan. Ensi katsauksella Suomen liikekarttaan näkyy, kuinka eri kulkutiet ovat maantieteellisistä syistä järjestyneet eri ryhmiin, joiden väliltä enimmäkseen puuttuu suoraa yhteyttä. Laatokka on sellainen alue, Saimaan vedet toinen, Päijänne kolmas j.n.e. Jos tahdotaan yhteen jaksoon, kulkematta samaa matkaa kahdesti tai tekemättä suuria kierroksia, käydä samalla matkalla useammilla näillä alueilla, täytyy maiden poikki siirtyä vesistön alalta toiselle. Jos silloin tahdotaan saada vapaasti valita tiensä, pitää olla katkottuna kaikki kahleet, jotka pakottavat kulkemaan määrättyjä teitä, ja tässä on jalkamatkailijalla kaikki edut puolellaan.
Seuraavat ohjeet ja neuvot ovat siis sekä varsinaista jalkamatkailijaa että myöskin ketä hyvänsä matkailijaa varten, joka ei tahdo olla sidottuna millään esteillä matkallansa, vaan vapaasti valita tiensä.
Ensi kysymys, kuin päätetään lähteä huvimatkalle, on tietysti: mihinkä lähden? Matkasuunnitelman tekemisen täytyy aina riippua hyvin monista satunnaisista asianhaaroista, niin että mitään varmoja ohjeita ei siitä voi antaa. Tottunut matkailija osaa kartta kädessä helposti itse valita sopivan alueen tutkimusmatkallensa. Yleiseksi säännöksi kuitenkin lausuttakoon, että ei suinkaan tarvitse peljätä tiensä vetämistä sellaisten seutujen poikki, joissa kartta ei näytä vallanteita; kylästä kylään on aina edes kapea polku ja vesimatkoille on helppo saada venettä. Sitä paitsi ovat paraimmatkin kartat maastamme hyvin vaillinaiset. Viljelys on useimmissa seuduissa tiheämpää, kuin kartoista näkyy, ja uusia teitä on monessa paikassa, jotka ovat karttoihin merkityt koskemattomiksi saloiksi.
Yleiseksi ohjaukseksi kävelytien valitsemisessa olkoot seuraavat lyhyet suunnitelmat. Niissä on ehdotettuna sekä pitempiä, yleisemmin tutustuttavia kiertomatkoja että lyhempiä teitä tutustumiseksi johonkin erityiseen, tarkkarajaiseen alaan.
Ä. Pitkiä matkoja.
1. »Jalkamatkoilla»-luvussa kerrottu matka. Viipurista pitkin Saimaan kanavaa Rättijärvelle, josta jalkaisin Jääsken kautta Imatralle ja edelleen Parikkalan kautta Punkaharjulle ja Savonlinnaan; höyrylaivalla Leppävirroille, Kuopioon ja Tuovilanlahteen; jalkaisin länteen päin Pielaveden, Viitasaaren ja Saarijärven kautta Jyväskylään ja edelleen Petäjäveden kautta Keuruulle, josta osittain vesitse, osittain jalkaisin Ruoveden kautta Tampereelle ja Hämeenlinnaan.
2. Niin kuin I:ssä Jyväskylään, josta Päijännettä myöten Heinolaan ja edelleen pitkin Kyminjokea Kotkaan.