Jo hyvissä ajoin helluntaipäivän aamuna, 26 päivänä toukokuuta, olimme valmiit lähtemään jalkapatikkamatkallemme; mukaamme otimme me hiukan rahapenniä ostaaksemme matkan varrella maitoa ja kahvia sekä voileipärepun, jota vuorotellen kannoimme. Suuntasimme kulkumme länteenpäin Melalahden, Munkkiniemen ja Talin kautta Albergaan. — Oli ihana kesäpäivä, jolloin tuntuu kuin luontokin pyhää viettäisi. Ilma huokui lämpöä, maa vihreänä vihannoi, tuomet kukkivat, taivas sinisenseesteänä päilyi ja linnut livertelivät puiden oksilla kaikkialla. Pitkin matkaamme, kulkiessamme eteenpäin, saimme ihailla — varsinkin Severin siitä hurmaantui — mitä ihanimpia maisemia, jotka eteemme avautuivat katsellessamme peilityynelle, kimaltelevalle merelle vaaleanvihreällä välkkyvine saarineen ja luotoineen ja katsellessamme tummaa havumetsää, joka veden tyynelle pinnalle kuvastui. Vähäväliä seisahtui Severin ja kiinnitti huomiotani johonkin puiden välistä pilkistelevään pieneen rakennukseen tahi kuvanihanaan kallioon tahi koivukihermään, johonkin erityiseen rantamaisemaan, kauniiseen mäenrinteeseen tai niittyyn, jossa lehmiä oli laitumella.
Olinhan minäkin aina pitänyt kauniista luonnosta ja kesästä maalla, mutta minua oli viehättänyt yleensä kesä kokonaisuudessaan, eikä mitkään erityiset yksityiskohdat. Severin ymmärsi sitävastoin samalla eroittaa jokaisen erityisen kohdan tässä kokonaisuudessa.
Ensin ihmetytti minua tämä suuresti, mutta pian opin minä hänen johdollaan huomaamaan kauniin yksityiskohdatkin ja siten meidän ajatuksemme sulivat sopusointuun ja me opimme ymmärtämään toisiamme.
Samalla kuin me nautimme kauniista kesäpäivästä ihanan luonnon helmassa, olimme me avanneet sisimpämme toisillemme, aivan avomielisesti, lapsellisen suoraan ja rehellisesti, sekä kertoneet toisillemme mieliaivoituksemme, tunteemme ja nuoret tulevaisuudenunelmamme.
Sitten aloimme me kertoa, tai oikeastaan Severin alkoi, sillä hän enimmäkseen puhui ja minä kuuntelin, kuuntelin haluten kuulla yhä enemmän ja enemmän, enkä tahtonut sittenkään kuulemaani tyytyä. En vielä koskaan ollut kuullut kenenkään osaavan kertoa niinkuin hän, sillä paitsi sitä että hän oli nähnyt, lukenut ja tunsi paljon enemmän asioita kuin minä, oli hänellä harvinainen kyky kuvata kertomuksensa eläväksi. Tuntui kuin olisi nähnyt kertomuksessa esiintyvät tapaukset ja henkilöt edessään niin havainnollisina ja selväpiirteisinä, että niihin voi milt'ei koskettaa.
Mutta en ollut minäkään aivan kyvytön tässä suhteessa ja vuorotellen voimmekin me kertoella pitkiä tapauksia ja historioita. Pian huomasimme, että molemmilla meillä oli lennokas mielikuvitus ja se laski ensimäisen perustan keskinäiselle myötätuntoisuudellemme.
Päivän edelleen kuluessa kohosi mielikuvituksemme yhä rohkeampaan lentoon. Me kuvittelimme ympäröivän seudun täyteen mielikuvitusolennoita ja sijoitimme sinne mitä uskomattomimpia romantillisia tapauksia, sellaisia, joita voi ajatella ja kuvitella vain joko suuri runoilija tai 13-vuotias lapsi.
Kun me illalla sitten paluumatkalla kuljimme Munkkiniemen sivuitse, huomasi setäni, kenraali, meidät ja pyysi meidät luokseen juomaan teetä. Hän kyseli matkastamme ja me kerroimme hänelle siitä niin vilkkaasti ja kaunistelemattomasti, että hänen, tuon ankaran kenraalin, jonka läpitunkevan katseen edessä pataljoonat vapisivat, hänen täytyi ääneensä nauraa meidän jutuillemme.
* * * * *
Kesä, jonka me tavallisuuden mukaan vietimme kotonamme Björkbodassa, eroitti meidät toisistamme joksikin aikaa, vaan syksyllä me jälleen yhtehen yhdyimme. Sillä välin oli Falkman hankkinut itselleen kaksi uutta tuttavaa. Toinen heistä oli Georg Öhman, jota tavallisesti kutsuttiin vain »Puteksi», pitkä ja laiha poika, kiltti ja ahkera läksyjen lukija, mutta auttamattomasti kaikkea mielikuvitusta vailla, jonka vuoksi me pidimme häntä, aiheettomasti kylläkin, jonkunverran yksinkertaisena. Toinen oli Wilhelm Borgström, kolmas järjestyksessä kauppaneuvos Henrik Borgströmin pojista, pienikasvuinen ja heiveröinen, naisellisuuteen hieman vivahtava tavoiltaan ja olennoltaan, sangen sievännäköinen muuten, vilkas, sukkela, liukaskielinen, mielikuvitukseen herkkä, mutta ennen kaikkea ivallinen ja epäileväinen.[1]