[1] *Severin Falkman*, hovitislaaja H. J. Falkmanin ja hänen puolisonsa Sofia Holmbergin poika, syntyi Tukholmassa 1831, muutti vanhempainsa kanssa Suomeen 1844, tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1851, harjoitti taidemaalausopinnoita Pariisissa ja Roomassa 1856—1870 ja kuoli Helsingissä 1889.

*Gustaf Wilhelm Borgström*, kauppaneuvos Henrik Borgströmin poika, syntyi 1834, tuli ylioppilaaksi 1852 ja kuoli seuraavana vuonna.

*Georg Teodor Öhman*, eversti G. Öhmanin poika, syntyi 1832, tuli ylioppilaaksi 1851, siirtyi sitten venäläiseen sotapalvelukseen, jossa yleni kapteeniksi ja kuoli 1871.

Minä luulen, että siinä ijässä, jossa me olimme, poikain mieli ja halu palaa yleensä kaikkeen draamalliseen, jos heillä vain on tilaisuutta sitä osoittaa. Ja niin mielikuvitusrikkailla poikasilla kuin me, lankesi tämä taas aivan luonnostaan — Puttea luonnollisesti lukuunottamatta, joka oli draamallisesti mahdoton. Pian saimmekin sellaisen päähänpiston, että meidän piti Borgströmissä joulunaikaan esittää joku näytelmäkappale. Mutta yhtä yksimielisesti kuin tuon päätöksen olimme tehneet, yhtä eroavaisiksi muodostuivat mielipiteemme valitessamme kappaletta tätä tilaisuutta varten, sillä luonnollisesti tahtoi kukin meistä siinä esitettäväkseen hyvän osan, ja toinen hylkäsi aina ehdotuksen, jonka toinen oli esilletuonut. Vihdoin saatiin tuo pulmallinen kysymys ratkaistuksi, kun Severin lupasi kirjoittaa aivan uuden näytelmäkappaleen, joka erityisesti olisi sovellettu meidän vaatimuksiimme. Ja tuloksena oli: »Kamala luola eli ryövärit Apenniineilta». Wilhelm Borgström oli aivan luonnollisesti esiintyvä kappaleessa ihanana prinsessana, joka ryöstettiin tuohon kamalaan luolaan, Falkman esiintyi julkeanrohkeana vaan samalla jalona ryöväripäällikkönä ja minä taas ritarina, joka rakasti prinsessaa ja pelasti hänet ja uhrasi henkensä hänen puolestaan. Muina näyttelijöinä, ryöväreinä tahi ritareina, esiintyivät veljekset Appelgren, Th. Decker, Karl Wetterhoff, Frans von Haartman y. m. Putte ei taas kelvannut ryöväriksikään. Näytelmä oli suorasanainen, mutta paikkapaikoin, mahtipontisimmissa kohtauksissa helähteli aleksandrialainen runomitta, ja esitimme me sen eräässä sivurakennuksen salissa Borgströmin vanhempain poikain huoneen ulkopuolella. Itse tuon kamalan luolan muodosti nurinpäin kaadettu onnenpeli, jonka päälle muutamia ruskeita mattoja ja uutimia oli levitetty, ja sen edustalla kaareili mutkissa sininen käytävämatto, joka esitti kiemurtelevaa Tiberjokea. Ja tähän supistuikin meidän näyttämökoristeemme, lopun sai kuvittelu korvata. Kamalan näköisiä olivat ryövärit noettuine kulmakarvoineen, viiksineen ja partoineen. Katsojina piti oikeastaan olla vain tuttavia samanikäisiämme, mutta sattuman kautta saimme muunlaistakin yleisöä. Herrasväki Borgströmissä sattui näet sinä iltana olemaan vieraita, jotka myöskin halusivat nähdä poikien näytelmää. Ja niinpä saimmekin odottamatonta, vaan loistavaa yleisöä, sillä kuuntelijoiden joukossa oli m. m. Z. Topelius, F. Berndtson, Carl Collan, F. Pacius, konsuli Hernmark y. m. sen ajan hienoimmista kirjallisista piireistä. Tällaisen yleisön edessä koetimme panna parastamme ja menestys olikin niin suuri, että kappaleen loputtua jotkut katselijoistamme tulivat kiittelemään sekä näytelmää että esitystämme ja kehoittivat meitä yhä edelleen jatkamaan näytelmällisiä harjoittelujamme. Ylen ylpeitä ja hyvillämme olimmekin me saavutettuamme tällaisen menestyksen.

Tästä itseasiassa aivan vähäpätöisestä tapauksesta olen kertonut lähemmin vain sen vaikutuksen tähden, minkä se teki meidän vastaiseen kehitykseemme ja aistisuuntaamme. Paitsi sitä että saamamme ylistelyt kannustivat meitä sähkön tavoin yhä uusiin yrityksiin, ne myöskin saivat sen aikaan että Borgströmin perhe alkoi meidän näytelmällisiä pyrkimyksiämme kannattaa. Seuraavien neljän vuoden kuluessa esitimme me näytelmäkappaleita pari kertaa vuodessa, jouluna ja pääsiäisenä. Eikä nyt enää kysymys ollutkaan entisistä poikamaisista näytelmäntapaisista ullakkokamarissa ilman minkäänlaisia vaatimuksia, sillä nyt muutettiin näyttämö erääseen kauppaneuvoksen omista suurista huoneista, ja sensijaan että meidän ensimäisen yleisömme muodosti parvi samanikäisiä poikaviikareita, oli kuulijoinamme ja katsojinamme nyt Helsingin kirjallisen ja soitannollisen piirin hienompaa kermaa, Borgströmin perheen läheisiä seurusteluystäviä, jotka aina kutsuttiin näytelmiämme katsomaan.

Palattuaan ulkomailta vuonna 1847 kuului tähän valittuun seuraan myöskin F. Cygnæus, joka etupäässä mahtipontisin ylistelysanoin kehoitteli ja innostutti meitä, niin että meistä tuntui kuin voisimme olla hänen mahtavain siipiensä suojassa.

Näyttämön muuttamisesta seurasi monta muutakin muutosta. Ohjelmistomme valitsimme me nyt huolellisemmin ja oli meitä tässä työssä neuvoillaan auttamassa talon nuori, silloin jo täyskasvuinen tytär, Lina Borgström. Osat näytelmissä harjoitettiin varmemmin ja muodostui näytteleminen siten tasaisemmaksi, hankittiin oikeita näyttämökoristeita, sillä emme enää tyytyneet esittämään luolaa kumoon kaadetulla onnenpelillä, ja pukuihinkin kiinnitettiin nyt enemmän huomiota ja huolta. Näissä puuhissa esiintyi Falkman väsymättömänä johtomiehenä, niinhyvin tirehtöörinä ja regissöörinä kuin näyttelijänä, näyttämön koristajana, kuiskaajana ja pukujen järjestäjänäkin, aina sen mukaan mitä tarve milloinkin vaati. Ja puuhatessaan oli hän tiukka ja tarkka, vähäväliä uhaten jättää kaikki oman onnensa nojaan, joll'emme me totelleet hänen käskyjään, ja niinpä meidän täytyikin alistua hänen yksinmääräävää tahtoaan noudattamaan. Mutta kaikkien täytyikin tunnustaa, että hänellä oli uskomattoman suuri kyky vähillä edellytyksillä saada paljon aikaan ja keksiä keinoja silloinkin kun me muut olimme ymmällä.

Kävisi liian laajapiirteiseksi tässä luetella kaikki ne erilaiset näytelmäkappaleet, jotka me näiden vuosien kuluessa esitimme, eikä tuo luetteleminen lukijan mielenkiintoa herättäisi, enkä itsekään niitä kaikkia enää muista. Muistan vain, että Falkman kunnosti itsensä Nadel-räätälinä »Valeprinssissä», että minun loisto-osani oli aviomiehen osa näytelmässä »Majoituksen kautta parannettu mustasukkaisuus», että me esitimme m. m. »Talo maantien laidassa», »Nuori papin leski», »Oppinutta väkeä hameissa», »Porvari aatelismiehenä» y. m., että näytelmät esitettiin »viimeiseen paikkaan asti täydelle huoneelle» sekä että meitä pöyhistytti sanomattomasti ja kiihoitti uusiin puuhiin ne suuret suosionosoitukset, joita erinomainen yleisömme meille osoitti, joskaan laakeriseppeleitä ja kukkaslaitteita ei meille ojennettukaan.

Nämä nuorisonäytelmät tulivat kaupungissa pian maineeseen ja vähäpätöisestä alustaan huolimatta tuottivat ne suuremman tuloksen kuin ensin oli osattu ajatellakaan. Sillä yhä laajemmissa ja laajemmissa piireissä alettiin pitää tällaisista huvituksista. Siihen aikaan aniharvoin korkeammissa seurapiireissä esitettiin seuranäytelmiä ja olivat ne nuorisolle ja ylioppilaspiireille aivan tuntemattomia.

Vaikkakin me niin usein saimme Borgströmissä näytelmiä esittää, ei siinä kuitenkaan ollut mielestämme kylliksi. Sillä väliin näyttelimmekin me minun luonani muutamia kappaleita. Vanhempani asuivat nyt maalla ja molemmat veljeni ja minä asuimme sangen tilavassa huoneustossa kaupungissa, jossa minun huostassani oli suuri huone ruokasalin takana. Siellä saimmekin me nyt vapaasti isännöidä ja häärätä, maalailla näyttämökoristeita, harjoitella ja näytellä niin paljon kuin tahdoimme, sillä veljeni, molemmat nuoria ylioppilaita, olivat harvoin kotona eivätkä välittäneet kysellä mitä minä puuhailin. Maisteri Confusius, yksityisopettajani, vielä vähemmän. Nyt saimme riippumatta Lina Borgströmin valinnasta ja arvostelusta itse määrätä ohjelmistomme — ja senpävuoksi ensimäiseksi esitettäväksemme kappaleeksi otimmekin, makuasiasta ensin kauan väiteltyämme, »Roimahousut eli jostakinhan syy on löydettävä», Hallmanin kirjoittama sangen soma huvinäytelmä, jota jo Kustaa kolmannen aikana oli esitetty. Pääosan, laivuri Rolfin osan esitti luonnollisesti Falkman ja rakkaudensairaana, vanhana typeränä tullikirjurina esiinnyin taas minä; naisosissa näyttelivät Vilhelm Borgström ja veljekset Karl ja Onni Wetterhoff. Näytäntö muodostui sangen hupaiseksi ja hilpeäksi, yleisönä istui tällä kertaa yksinomaan meidän ikäisiämme ja koulupoikia. He kerrassaan kiljuivat ihastuksesta ja kappale oli toistettava vielä samana iltana.