1852—55.
Äitini oli kreivitär Louise Armfeltin nuoruudenystävä ja senvuoksi minä jo poikavuosinani seurustelin kreivittären talossa paljon, mutta varsinkin sitten kun olin saanut lyyran lakkiini odotti minua Armfeltien perheessä aina mitä ystävällisin kohtelu, sanoisinko äidillinen hellyys. Pitkän ajan kuluessa olen minä näinollen ollut tilaisuudessa silmäilemään tuon perheen elämää, ja minä muistankin siitä monta pientä piirrettä, jotka — pian unholaan unohtuneina — ansainnevat muistoon merkitsemistä.
Siihen aikaan, josta tässä kerron, oli kreivitär Armfeltin koti suuren sukulaispiirin yhtymäpaikka, piirin, jonka kaikki jäsenet elivät mitä parhaimmista yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa oloissa, uhkuen onnea ja täysinäistä elämänhalua. Heidän hilpeä leikinlaskunsa saleissa kajahteli ja vapaa, riemukas seurustelusävy löi leimansa kaikkeen, tarttuen vastustamattomasti jokaiseen, joka Armfeltien seurapiiriin joutui.
Nurkittain vastapäätä toria Elisabetinkadun päässä sijaitsi Armfeltien talo — nykyjään jonkunlainen venäläinen kansakoulu — kaksikerroksinen puutalo. Matalahuoneisessa alakerroksessa asui kreivi Gösta Armfelt, kuuluisan kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ja hänen puolisonsa, syntyisin de la Gardie, vanhin poika, kenraaliluutnantti, Uudenmaan läänin maaherra ja sittemmin senaattori. Hän oli jo silloin vanha valkotukkainen mies; hänen kasvonpiirteensä olivat säännölliset ja jalot, silmänsä hyväntahtoisuutta ja hyvyyttä säteilevät, hän oli jalon sukunsa täydellinen perikuva.
Yläkerrokseen tultua avautui ensimäisenä eteen suuri sali, nurkkahuone, jonka pitkällä seinällä oli kolme, päätyseinällä kaksi ikkunaa. Huonekalut olivat ajan tavan mukaan järjestetyt pitkin seiniä niin että koko lattian pinta välkkyi vapaana ja avonaisena. Keskimäisen ikkunan edessä seisoi jalustallaan Neapelin kuningattaren Carolinan marmorikuva — Kustaa Mauri Armfeltin »ystävättären» ja suojelijattaren kuva. Sen molemmilla puolin riippui seinällä soikeissa puitteissa kaksi muotokuvaa. Toinen niistä esitti Kustaa Mauri Armfeltia Mars-jumalana, jolla ei ollut päällään muita pukimia kuin kupeellaan kilpi; toinen kuvasi taas hänen veljeään, parooni A. F. Armfeltia Backuksena, jolla oli verhona vain muutamia viinipuunlehtiä ja rypäleterttuja hiuksissa. Toista päätyseinää somisti »Pohjolan Alcibiadeen» kolmen ihanan »ystävättären», neiti Magdalena Rudenschöldin, ruhtinatar Menschikoffin ja Sadun herttuattaren muotokuvat; viimeksi mainitulla ei kuvassa ollut minkäänlaista muuta pukua yllään kuin toisella hartialla riippuva karhun käpälä.
Vastakkaisella päätyseinällä riippui ikkunain välissä suuri muotokuva, kuvaten kreivittären isää, loordi Brookea espanjalaisessa keskiaikaispuvussa; taulu oli kerrassaan mestariteos ja oli sen maalannut kuuluisa maalari Angelika Kauffmann. Loordi Brooke oli siinä kuvattu polviin saakka. Pitkällä seinällä vastapäätä ikkunoita levisi uunin molemmille puolille suuret taulut, täyttäen seinän korkeuden milt'ei kokonaan. Toinen niistä kuvasi Jupiteria, joka pilven muodossa syleili Iota; toinen esitti Plutoa Proserpinaa ryöstämässä. Olivatko sitten nämäkin maalaukset muotokuvia, sitä en tiedä, vaan ajan maku, joka ihaili alastomuuden ihanteita, ja Armfeltin monet vaihtelevat mielijohteet antavat jonkun verran aihetta sellaiseen olettamukseen.
Tämä sali jäykkine kalustoineen teki katsojaan omituisen yksinkertaisen arvokkuuden vaikutuksen, johon oli yhdistyneenä Kustaa kolmannen keveän ja irstailuun vivahtavan ajan taiteellinen peittelemättömyys. Olen myöhemmin elämäni varrella nähnyt ja ollut useissa hienoissa saleissa, vaan en ole tavannut yhtään, jossa olisi ollut vallalla sellainen aateluuden, hienon sävyn ja taiteellisesti vapaan käsityksen leima. Ei ole useallakaan suvulla tilaisuutta saliinsa koota sellaisia muistoja. Tunsi hyvästi olevansa siellä ylhäisessä, joskin jonkun verran keveässä seurassa.
Tästä etumaisesta salista astuttiin sisempään, jossa siinäkin oli kolme ikkunaa. Senkin seiniä koristivat muotokuvat, mutta täällä olivat ne kaikki, päinvastoin kuin etusalissa, täysissä pukimissaan. Parhaimpia niistä oli kuuluisan sotamarskin, kreivi Jaakko de la Gardien suuri muotokuva, jossa kreivi täysissä rautavarustuksissa esiintyi, sekä muut tämän suvun jäseniä kuvaavat taulut. Siellä nähtiin myöskin muutamia Lindin maalaamia muotokuvamaalauksia, jotka kuvasivat elävää sukupolvea ja jotka räikeästi erosivat vanhoista, todellisen taiteilijakäden muovailemista maalauksista.
Yläkerros oli talon emännän, kreivitär Louise Armfeltin, syntyisin Cuthbert-Brooke, yksinomaisessa huostassa. Tultuaan Suomeen kasvavana tyttösenä, seuraten äitiään kun parooni O. W. Klinckowström hänet Neaappelista mukaansa ryösti, meni hän naimisiin vuonna 1821, jolloin rikas äiti osti Armfeltien suuren maatilan, Åminnen kartanon Halikon pitäjästä ja muutti sen tyttärensä mies- ja naispuolisten jälkeläisten sukukartanoksi.
He olivatkin kaikki nyt parhaassa ijässään ja heidän vierailunsa elähyttivät usein rattoisaa kotia. Poika, Gösta nuorempi, oli ollut sotilas, ottanut eron, asui nyt Joensuun kartanossa ollen avioliitossa serkkunsa hovineiti Marienne Armfeltin kanssa; sittemmin meni hän jälleen sotapalvelukseen, sai kenraalin arvon keisarillisessa seurueessa 1870 ja otti senjälkeen eron. Vanhin tytär, Matilda, oli naimisissa Wienissä ruotsalaisen ministerin, parooni Wedel-Jarlsbergin kanssa, kuoli 1862; toinen tytär Adelaide oli naimisissa majuri Gripenwaldin kanssa, ja nuorin, Olga, rohkenen sanoa kaunein nainen mitä vielä Suomessa oli ollut, pyhää neitsyttä muistuttava, oli avioliitossa kreivi August Armfeltin, Viurilan herran kanssa; kuoli jo 1855.