*Carl*, syntynyt 1835, tuli ylioppilaaksi 1853, kamarijunkkariksi 1876 ja on nyt liikemiehenä Helsingissä. Oli avioliitossa ensin *Helena von Julin'in* kanssa, joka oli syntynyt 1842 ja kuoli 1881, sekä sitten hovineiti *Sofie Nordenstamin* kanssa, joka oli syntynyt 1849.
*Vilhelmina*, jota sanottiin Mimmiksi, syntynyt 1836.
*Anna*, syntynyt 1840, naimisissa vuodesta 1863 professori, sittemmin vapaaherra *Adolf Nordenskiöldin* kanssa, syntyi 1832, kuoli 1901.
*Gustaf*, syntynyt 1846, kuoli kimnasistina 1865.
Sinne johti perheen vanhimman pojan, nuoren Carl kreivin ja minun välilläni vallitseva ystävyys ja sydämellinen suhde tieni siihen aikaan usein; hän oli kanssani melkein yhdenikäinen ja samanaikainen ylioppilas. Siihen aikaan oli meillä vielä monessa suhteessa samallaiset mielipiteet, samallaiset käsitykset ja sympatiiat; nuoruuden haaveilut ja kangastavat unelmat olivat meille yhteisiä, korkealentoisia, vaan tuskinpa sittemmin todellisuudeksi muodostuneita. Kukapa voi nuoruutensa keväässä aavistaa mitä tulevaisuus helmassaan toi? Oltiin ylioppilaita, ajateltiin, tunnettiin ja elettiin vain päiväkseen ja sen huvituksia varten.
Louhisaaren perheeseen kuului, paitsi isäntäväkeä vielä kaksi nuorta poikaa ja kolme tytärtä. Heidän ystäviään kävi siihen aikaan paljon heidän luonaan, jolloin aina hilpeä ilonhälinä suurissa saleissa kajahteli. Voikohan kukaan, joka kerrankaan oli nähnyt ihmeen kauniin neiti Sofie Mannerheimin ymmärtäväisen hienoine kasvonpiirteineen, hänet unohtaa? Hänestä, joka neiti Sofien sattui vain häthätää näkemään tanssisalissa, voi hän näyttää kylmältä, liian itsetietoiselta ja ylen ylhäiseltä. Kömpelö ja huonommuutensa tunteva henkilö tunsikin kohdatessaan vaikkapa vain yhden kerran hänen silmäyksensä, todellakin sellainen olevansa, ja pysyttelikin senvuoksi kaukana. Kerrotaanpa vielä kaiken muun lisäksi, että itse Kaarle XV olisi hänestä lausunut: »Hän on minun rinnallani aivan liian ylhäinen».
Tänne kokoontui joukko nuorisoa, joka oli jotakuinkin erilaista kuin se nuoriso, josta Fagervikin yhteydessä olen kertonut ja jonka tunnusmerkkinä oli yksinkertainen sydämellisyys, tahi nuoriso Armfeltien perheissä, jonka keskuudessa riemastunut, pinttyneistä tavoista välittämätön ilo vallitsi. Täälläkin virtasi suonissa sinisin veri, mutta täällä oli vallalla ylimysvaltaisen arvokkuuden jyrkkämuotoinen sävy ja täällä kiinnitti kukin suurempaa huomiota itseensä ja soveliaisuuden vaatimuksiin. Niistä nuorista naisista, jotka siihen aikaan useammasti tähän seuraan kuuluivat, muistan nyt erityisesti kauniin ja herttaisen neiti Alma von Kothen'in (sittemmin vapaaherratar von Oertzen), Anna Björkenheimin (joka sittemmin oli naimisissa vapaaherra Alfons Walleen'in kanssa), Ninni von Haartman'in (sittemmin avioliitossa Eugen von Knorringin kanssa ja Constance Furuhjelmin (joka joutui naimisiin Robert Lagerborgin kanssa). Kotiopettajattaria en ota tässä lukuun; ilman heitä ei siihen aikaan voitu tulla toimeen ja oli heitä tässäkin talossa usein yhtä monta kuin nuoria tyttäriäkin, joiden, ollen kaikki neljä äidittömiä, täytyi olla heidän suojeluksensa alaisina. Tässä seurapiirissä tavallisimmin tavattavat nuoret herrat olivat Reinhold von Nassokin, Robert Björkenheim, Eugen von Knorring ja näiden kuvausten kirjoittaja.
Kreivitär, kaunis ja komea, esiintyi arvokkaasti emäntänä talossaan, jossa kaikki suoritettiin erinomaisen hienosti ja suurellisesti — pöytä oli aina oivallinen ja tarjoilu hienoa. Kreiviä taas, joka oli jäykkäluontoisempi ja totisempi, näkyi harvoin, sillä hänellä oli joko virkamiestehtäviään suoritettavanaan tahi oli hän sitten innokkaana tiedemiehenä ja etevänä tutkijana, hyönteistieteilijänä syventynyt opinnoihinsa ja tutkielmiinsa. Mutta jos hän joskus astui niihin saleihin, joissa me nuoret huvittelimme, tuntui minusta kuin ilomme äkkiä olisi kankisuitsiin takertunut ja leikinlasku vaimeni hiljaisuudeksi hänen totisen ja arvostelevan katseensa edessä.
Pääasiallisesti huvittelimme Louhisaaressa esittämällä pieniä näytelmällisiä tilapäistekeleitä. Sekä neiti Sofiella että Carlella oli harvinaisen paljon näyttämöllisiä taipumuksia, he olivat kerrassaan taitureita, ehkä kuitenkin parhaiten kehittyneitä häikäisevän luontevassa jäljittelyn ja ivamukailun taidossa. Sukkelasti ja ilman suurempaa vaivannäköä kyhäsi Carl jonkun näytelmällisen tilapäistekeleen, useimmittain helkkyvässä runomitassa; niissä usein leikinlaskun alla purevasti ivattiin päivän tapahtumia tahi henkilöitä. Kokkapuheille ja pistosanoille naurettiin makeasti; siihen eivät kuitenkaan yhtyneet ne, joihin usein sangen terävä kärki sattui osumaan.