KAIPAUS
On kaipaus vienyt linnun rannalta ulapan tuuleen viileään. Ovat tomuinen maa ja ranta kaukana häipyneet meren hämärään.
On linnun sydäntä syönyt ikävä
ulapan lintujen vapauteen,
missä punaiset karit nousevat merestä
satoine lokkien pesineen.
On kaipaus vienyt linnun rannalta ulapan aamuun valkeaan, missä auringon noustessa merestä kirkkaana unohtaa tomuisen, kuuman maan —
MERI YÖLLÄ
Meri yöllä on kuultavan kirkas, sen vesi on valkoinen, ja lokkien kaartuvat siivet ei varjosta pintaa sen.
On tiirojen kirkkaus jäänyt
myös rannoille kuolemaan.
Vain kaukaista kohinaa kuuluu:
meri puhelee unissaan,
ja huo'aten joskus syvään se mainingin kohottaa, mi aaveena edeten liukuu veden pintaa valkeaa.
Nyt ylitse yöllisen meren, veden vaiheilla valkean käy kutsuva kuiskaus hiljaa meren lempeän jumalan.