On järvi kellanharmaa, ja mustat pilvet kulkemaan jo ovat väsyneet. Ne riippuu järven yllä kuin kummalliset varjot vaan tai siivet väsyneet.
Ma askelteni ääntä
kuin joka hetki vavahdan
ja käännyn katsomaan.
Vain jalkojeni alla
ma taitoin kaislan ruskean.
Jään sitä katsomaan —
Niin alakuloisena ma rantaa pitkin kävelen ja jotain ikävöin — Kuin mustat pilvet raskas on yksinäisyys päivien. — Pois täältä ikävöin.
VARJOLAULU
Jäät valon lämpöön niinkuin lintu jää, kun varjossa jo viileyttä on, ja enää varjon pimentoon ei nää sun silmäs, huikaisemat auringon.
Vain kuumaan valoon yli maisemain
ne tuijottavat kauas, ohi mun.
Oon varjossa ma pieni kasvi vain,
ja silmäis valosta ma huikaistun.
Jäät kauas valoon, minä varjoon jään, ja lehdet sulkee minut pimentoon. Ma kylmään heinään painan raskaan pään, sa lennät niinkuin lintu aurinkoon.
MURHE
Voi, että kätes lämmön vangita ma voisin kuin pienen linnun kylmään kätehein! Ma silloin hiljaisesti onnellinen oisin, ja katkeruus ei nousis huulillein.
Voi, että askeltesi kaiku korvistani
ei koskaan sammuis kuulumattomiin:
Sa silloin kulkisit kuin aina rinnallani,
ja murheeni mun sulais kyyneliin.