Seuraava esitys ei ole mikään itsenäinen tutkielma. Käytettävänäni oleva lyhyt aika ei ole sitä tehnyt mahdolliseksi, ja sen lisäksi annettiin minulle tehtäväksi nimenomaan kuvata tiedemies, tutkimusretkeilijä ja ihminen Castrén suurelle yleisölle, ilman tieteellistä erikoisarviointia. Sen mukaan olen koettanut kirjasen kirjoittaa. Herättäköön se rakkautta heimomme kaukaisiin vaipuviin sirpaleihin, herättäköön se halua työhön, joka on yhtä vapaa itsekkyydestä ja samalla lailla suurten aatteiden palveluksessa kuin Mathias Aleksanteri Castrénin työ oli!
Lähteinä tähän kirjaseen on etupäässä käytetty Castrénin omia teoksia, jotka ovat kootut 6-osaiseen sarjaan "Nordiska resor och forskningar". Mainittuun sarjaan on myös otettu J.V. Snellmanin lyhyt, mutta oivallinen Castrénin elämäkerta. Niin ikään olen hyödykseni käyttänyt Gabriel Geitlinin Muistopuhetta Suomen Tiedeseurassa v. 1853, C.G. Borgin Castrénin elämäkertaa, K.F. Karjalaisen kirjoitusta Omassa Maassa, J.R. Aspelinin ja Otto Donnerin kirjoituksia Valvojassa 1881 ja 1882, E.N. Setälän lyhyttä muistokirjoitusta Finnisch-Ugrische Forschungen'issa ja Valvojassa v. 1901 sekä O.F. Edlundin lämminhenkistä kirjasta M.A. Castrénin elämä ja matkat, mikä suurimmaksi osaksi on lyhennellen suomennettu Castrénin matkakertomuksista, ynnä vihdoin A.J. Sjögrenin kirjoitusta Suomi-kirjassa 1854 M.A. Castrénista. — Runsaasti hyötyä on minulla myös ollut muitten viime vuosisadan suurmiestemme elämäkerroista, Th. Reinin Snellmanista, W. Söderhjelmin ja J.E. Strömborgin Runebergista, E. Nervanderin Fredrik Cygnaeuksesta, Eliel Aspelinin Lauri Stenbäckistä, E. Westin Topeliuksesta, Kn. Tallqvistin Y.A. Wallinista, Lönnrot biografioista sekä Oskar Ranckenin J.R. Bergstadin kuvauksesta ja eräistä pikku kirjoituksista Joukahaisissa, Virittäjässä, Suomen Museossa y.m.
Erikoiset kiitokset pyydän lopuksi saada lausua niille arvoisille henkilöille, jotka ovat minua avustaneet kirjasta kokoonpannessani, erikoisesti professori J.R. Aspelinille, joka on Castrénin muinaistieteellisen perinnön tallettaja ja kartuttaja. Kuvitukseen nähden olen suuressa kiitollisuuden velassa tohtoreille U.T. Sireliukselle ja A.O. Heikelille sekä maisteri K.R. Donnerille, jotka ovat antaneet auliisti käytettäväkseni tutkimusmatkoillaan ottamiaan valokuvia.
Helsingissä 1 p. syysk. 1913.
A.M.T.
M. A. Castrén.
Ympäristö. Lapsuus.
100 vuotta sitten! Kun ajattelee, millaisissa olosuhteissa silloin kasvava ihminen kehittyi ja minkälaisten vaikutteiden alainen hän oli, tuntuu ikäänkuin joutuisi toiseen maailmaan, jossa sivistyksellisen ja taloudellisen elämän pohja oli toinen kuin nykyään. Yhtenä silmiin pistävimmistä eroavaisuuksista sen ja oman aikamme välillä täytyy pitää kaupunkilaisasutuksen suunnattomasti kasvanutta lukumäärää ja merkitystä viime vuosisadan kuluessa, mistä monista erikoisista seikoista se johtuneekaan. Ehkä yleensäkin, mutta ainakin meidän syrjäisessä maassamme, lähentyminen ja keskittyminen joka alalla on huomattavimpia sivistysvirtauksia 1800-luvun kuluessa. Niinpä on meidän syytä muistaa, että sivistyksellisesti maakunnat ovat monessa suhteessa menettäneet eristetyn merkityksensä, sikäli että niiden virkamies- ja porvarissuvut, jotka ennen ovat omalla alueellaan vaikuttaneet, ovat hajonneet pitkin maata, ja että niissä kertyneet pääomat ovat muuttaneet muotoa ja niinikään virranneet toisille tahoille kuin ennen. Suurimpana tekijänä tässä kumoustyössä ovat olleet kulkutiet. Maanteitä, joita koko maassa v. 1800 oli yhteenlaskettuina n. 10,000 km, on nyt kylätietkin lukuun otettuina 4-5 kertaa se määrä, samalla kun kanavat, rautatiet ja höyrylaivalinjat kaikki ovat viime sadan vuoden keksintöä. Kun tiedämme, että n. 100 v. sitten kulettiin esim. Kemin ja Helsingin väliä tavallisesti hevosella ajaen vähintäin viikko, ja että sama matka nyt suoritetaan vuorokaudessa, ja kun ymmärtää, että 100 vuotta sitten tuo matka tuli monta vertaa kalliimmaksi kuin nyt, oivaltaa, miten erilaiset olosuhteet ja ulkoapäin saatavat vaikutteet olivat kuin nyt. Tähän tulee vielä se seikka, että kirjallisuus silloin oli kokonaan toisenlaatuista kuin nyt, että — edelleen pysyäksemme meidän maamme oloissa — Suomessa v. 1813 ilmestyi vain yksi sanomalehti, sekin ainoastaan 152 kertaa vuodessa, että mikään puhelin tai sähkölennätin ei ollut tietoja levittämässä ja että osanotosta valtiolliseen elämään ei voinut paljoa puhuakaan. Kun vielä muistamme, että suomalaista kirjakieltä ei ollut eikä siis suomalaista sivistyskieltäkään, jos kohta se lienee ollut yleisenä puhekielenä maaseutujen pappiloissa ja useimpien kaupunkien porvarisperheissä, lienee jossain määrin käsitettävää, miten erilainen oli ympäristö sillä henkilöllä, joka 100 vuotta sitten oli nuori, ja sillä, jonka kehitysvuodet sattuvat kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuolelle Suomessa — olkoonpa sen pohjoisemmissa tai eteläisemmissä osissa, sillä seikallahan ei enää ole ratkaisevaa merkitystä.
Joulukuun 2. päivänä v. 1813 syntyi Tervolan kappelin kappalaistalossa Mathias Aleksanteri Castrén, joka sittemmin oli kohoava Suomen mainehikkaimmaksi tiedemieheksi. Sekä isän että äidin puolelta kuuluu hän pohjalaisiin pappissukuihin, jotka ovat antaneet useita huomattavia miehiä Suomen sivistyselämälle. Niistä kumpikin on vaikuttanut etupäässä Pohjois-Pohjanmaan seurakunnissa ja muistettava on, että pappilat 100 vuotta sitten olivat keskuksia, joissa hoidettiin Turun akatemian perintöjä ja siellä saatuja harrastuksia. Melkein yksinomaan oli laita tällainen Pohjanmaalla, jossa ei suuren reduktsion jälkeen, Kaarle XI:n ajoilta asti ollut aatelia eikä herraskartanoita opillista sivistystä vaalimassa.
Castrén-suku on alkuansa hämäläinen. Sen ensimäinen tunnettu jäsen on Olaus Castrénius, s. 1666 Hollolassa Linnan ratsutilalla; josta suvun nimi on muodostettu (linna = lat. castrum). Hän kuoli sittemmin pappina Pälkäneellä, mutta jo hänen poikansa muutti Pohjois-Pohjanmaalle, jossa suku siitä asti toimi kaikkiaan toista sataa vuotta. Olaus Castréniuksen jälkeläinen neljännessä polvessa oli Mathias Aleksanterin isä, Rovaniemen kirkkoherrana kuollut Kristian Castrén, rovasti Eerikki Castrénin ja tämän ensimäisen puolison Katarina Elisabet Keckmanin yhdeksäs lapsi, syntynyt Pudasjärvellä 17/1 1779. Hän meni v. 1806 naimisiin Susanna Sofia Fellmanin, rovasti Esaias Fellmanin ja Katarina Gisselkorsin tyttären kanssa, ja heidän 13 lapsestaan oli Mathias Aleksanteri kuudes. Sekä isän että äidin suvussa oli ollut opillisia harrastuksia, isä ja äidinisä olivat kumpikin maistereita Turun yliopistosta, isänisä oli julaissut tutkimuksen Pudasjärven pitäjästä, äidinisä Rovaniemen pitäjästä, ja äidin isoisä kertomuksen Kemin Lapin pitäjistä; äidin nuorin veli taas oli kuuluisa Lapin tuntija ja tutkija, muinaistutkija ja luonnontutkija Jaakko Fellman, ja yksi isän veljistä oli kuuluisa Kemin rovasti Mathias Castrén, luonnontutkija ja tiedemies hänkin. Oli siis selvää, ettei Mathias Aleksanterin koti ollut vieras moninaisille sivistysharrastuksille.