"Tämä hevonen on tilattu", vastasi Pehkonen tyyneesti.
"Tilattu? Kuka sen on tilannut?"
"Tuo nainen tuossa".
"Hän voi odottaa, aja sinä vain, hetipaikalla. Etkö välitä juomarahoista?"
"En", vastasi Pehkonen, "minä en juo muuta kuin vettä".
"Vaan kaikissa tapauksissa, aja. Me noustiin ensiksi kärryihin, siis on meillä myös oikeus ensiksi saada ajaa".
Hymy levisi Pehkosen rehellisille kasvoille. "Minä olen sanonut teille, herrani, että hevonen on tilattu, mutta istukaa vain siinä niin kauan kuin ilkiätte, jaksan minä sen aikaa odottaa".
Sen sanottuaan kääntyi hän vaimon puoleen ja virkkoi: "Olkaa huoleti, ei ne siinä kauan istu".
Eikä ne kauan istuneetkaan, hyppäsivät maahan ja lähtivät, puhuen jotakin numerosta ja haastamisesta, kiireen vilkkaa laputtamaan edelleen. Pehkonen nosti nyt vaimon ja pojan ajopeleihin ja ennen pitkää oltiin sairashuoneella. Vaimo astui tuhannesti kiitellen maahan.
"Onneksi vain olkoon", virkkoi Pehkonen, "toivon poikanne paranevan".