"Eikä sitä paitsi ollenkaan sovi sinun aina olla yksin sulhasesi kanssa ulkona", sanoi täti tavallisesti saarnansa päätökseksi. "Se näyttää oikein pahalta ihmisistä, joll'ei muuta."
Alfhild ei koskaan vastannut mitään noihin nuhteihin — yhtä hyvin olisi voinut puhua kivelle. Hän haukotteli, ojensihe suoraksi, sanoi itseään nukuttavan ja veti peitteen päänsä yli.
Seuraavana aamuna oli hän aikaisin ylhäällä alottamassa uudestaan samaa suloista joutilaan-elämää. Oi, olihan hän niin sanomattoman onnellinen! Ja hän kertoi sulholleen, miten hän oli tyytyväinen Malla-tätin moniin nuhteihin, sillä pitihän aina olla jotakin ikävää, ja juuri nuo moitteet, joita sai kuulla illoin, antoivat hänelle oikeutta olla oikein onnellinen koko päivän, arveli Alfhild.
"Akka-pahus", mutisi Sten itsekseen — mutta ääneensä ei uskaltanut lausua mitään niin törkeätä, vaan virkkoi: "Minun on vaikea antaa hänelle anteeksi, että hän toruu pikku lemmittyäni. Ja kun kuulen hänen tulevan portailla ja sitte astuvan sinun ovellesi, tekee mieleni juosta ulos vinnille ja tarttua — ottaa hänet syliini", korjasi hän sanansa, kun näki Alfhildin vähän hämmästyneen katseen, "ja kantaa hänet jälleen alas."
Edellisenä kesänä olivat he ensi kerran nähneet toisensa. Sten oli tullut erääsen lähellä olevaan kalastajan mökkiin asumaan, paeten suuresta pauhuisasta kylpypaikasta, joka oli järvenseljän toisella puolen ja jonka iloinen seuraelämä oli häntä väsyttänyt. Sillä vähän oli hän todella kipeäkin, niin että tarvitsi lepoa ja sitä paitsi hän, paha kyllä, halveksi kaikkia ihmisiä yleensä ja varsinkin nuoria tyttöjä, jotka muuttavat kylpypaikkoihin ainoastaan sitä varten, että pääsisivät naimisiin. Hän siis läksi kalastajain luo, saadakseen olla rauhassa ja makaili päivät päästänsä ulapalla purjeveneessä.
Sattumalta tutustui hän kumminkin vanhaan kirkkoherraan ja mieltyi häneen oikeastaan hänen hurskaan epäkäytöllisyytensä tähden, joka vaikutti, että hän kulki maailman läpi ihan lapsena, jota vähän naurettiin, mutta samalla rakastettiinkin.
Ja niin sai hän eräänä päivänä nähdä Alfhildin.
Kaunis ei Alfhild ollut — montakin kauniimpaa oli Sten nähnyt! Eikä Alfhild myöskään osannut "käyttäytyä", vielä vähemmin pitää seuraelämällistä puhelua eleillä. Muiden puhuessa hän vaan kuunteli paitsi milloin istui nurkassa kuiskaillen jonkun toisen nuoren tytön kanssa, ja välistä nauroi niin äänekkäästi, iloisesti ja vallattomasti, että toiset keskeyttivät keskustelunsa, pyytäen saada kuulla, mille hän nauroi. Mutta silloin hän vaan punastui ja nauroi hiljaa ihankuin koulutyttö. Tuosta kaikesta huolimatta oli Sten ennen kesän loppua päässyt selville, että hän rakasti tätä lasta — rakasti häntä niin, että tytön vastarakkaus oli hänestä aivan sama kuin uusi elämä. Eikä hän kumminkaan saanut kosineeksi. Mitenkä olisikaan käynyt puhua rakkaudesta nauravalle, huolettomalle pikku tytölle! Välistä oli Sten huomaavinaan, että Alfhild häntä hyvin suosi. Hän saattoi välistä katsahtaa Steniin niin miellyttävän kainosti ja ihmettelevästi — mutta jos Sten, katseesta innostuneena, yritti lähestyä, pakeni tyttö aina arasti. Sten huomasi Alfhildin aina pitävän hänestä enimmän, kun hän käyttihe puoleksi ylpeän-, toiseksi ivallisen kohteliaasti, niinkuin hänellä oli tapana seuraelämässä — se nähtävästi vaikutti Alfhildiin. Mutta Stenin rakkautta hän ei ymmärtänyt. Ja mitäpä rakkautta hänellä olikaan tarjota! — semmoinen vaan, joka oli leimahtanut tuleen niin monen rauenneen toiveen, niin monen tomuksi rauenneen ihanteen raunioissa. Eikö todella ollut ylipääsemätön juopa semmoisen miehen, kuin Stenin, joka tunsi elämän eikä uskonut mitään, ja tämän viattoman, luonnollisen lapsen välillä? Eikö olisi parempi, jos hän joutuisi vaimoksi valkotukkaiselle apulaiselle, joka häntä niin haaveksivasti katseli sinisillä silmillään.
Sten läksi pois ja koetti unhottaa Alfhildia.
Mutta jo toukokuussa seuraavana vuonna palasi hän kalastuspaikkaan — sen seudun ilma oli tehnyt hänelle niin hyvää. Hän läksi pistäytymään pappilassakin — saattoihan olla huvittavaista nähdä, miten pikku tyttö oli kehittynyt. Ehkäpä oli hän jo kihloissa apulaisen kanssa.