— Olkaa hyvä. Koetan aina olla teidän nöyrin palvelijanne….
Anjan katse riippui hartaasti anoen Toini Heinon kasvoilla.
Mutta Toini pudisti päätänsä.
— Jätä totuus silleen — ehdottomasti, sanoi hän päättävästi. — Totuuden paikka on toisessa talossa…
— Soisin, että sinunkin… murahti Heino.
Anja huokasi syvään, pettyneestä Hän oli odottanut niin paljon tästä hetkestä ja nauttinut jo edeltäpäin siitä tyydytyksestä, minkä se hänen kapinoivalle mielellensä tuottaisi. Sen sijaan luistikin nyt kaikki käsistä…
Jäätyään kahdenkesken Toinin kanssa purki hän katkeraa mieliharmiaan:
— Sinua hupsua… ponnetonta… Kärsiä huutavinta vääryyttä ääntä päästämättä ja heittää käsistään tilaisuus, jolloin voisi perinpohjaisesti kostaa… ja nolata… nolata niin, että kelpaisi!
— Vastaisuudessa se käy vieläkin perinpohjaisemmin — saathan nähdä.
Olen aikonut antaa sen hänelle joululahjaksi.
* * * * *