Hän muisti renkien omituiselta näyttäneen mielentilan ja pelkäsi niiden päättäneen kostaa isännälle.
Hyvä Jumala, jos työntävät hänet vaikka järveen! — Kukahan se pimeän yön tapaukset kertoisi — — —
Ei, ei! Hullu hän oli kun sellaista kuvitteli. Niin pitkälle ne eivät ainakaan menisi… Olivathan ne osoittautuneet hyvä luontoisiksi miehiksi kumpikin.
Mutta rauhaa hän ei saanut.
Tehdäkseen jotakin sytytti hän tulen hellaan ja asetti kahvipannun tulelle, ajatellen että yökylmästä palaavat ottavat kiitollisina vastaan lämpimän kahvikupin.
Sitten pistäytyi hän ulos kuuntelemaan.
Kylmä tuuli suhisi vinhasti ja Aliinaa värisytti. Rannalta kuului aaltojen valtava kohina, se synkällä jyskinällään täydensi yön mustaa, salaperäistä tunnelmaa.
Huu, — mitähän kaikkea sellainen yö saattoi synnyttääkään… minkälaisia hedelmiä se sielussaan kantoi —? Aliina kuvitteli tällaista pimeää, myrskyävää yötä kaikkien suurien rikoksien isäksi…
Voi kuinka kauvan ne viipyvätkin! —
* * * * *