"Eihän se muuten pääsisi työhön."
"Eikä isä yksin jaksa meille kaikille leipää hankkia", täydensi Selma, aikuisilta kuulemansa tiedon mukaan.
"Vaikka ennen minä olisin toisinaan syömättäkin, jos vaan pääsisin toisten lasten kanssa ulos leikkimään", huokasi Milja.
"Anna tuon nyt herätä, viedään se sitten pihamaalle ja ollaan piilosilla. Viljamaan lapsetkin tulevat."
"Voi voi… se kun on herättyään aina niin kiukkuinen, ettei kuitenkaan sylistä lähtisi."
"Käydään sitten vuorotellen heijaamassa", ehdotti Aliina. Hän oli hyväsydäminen ja osanottavainen ja erittäinkin Rajalan Miljaa kohtaan ystävällinen. Jo siitäkin syystä että Milja oli enemmän kuin kukaan muu kylän lapsista sidottu tuon köyhien lapsimaailman "kiusankappaleen" kehdon ääreen. Oli muutenkin Milja hänestä parhain, sopusointuisin leikkitoveri mitä löytyä voi. Toisien kanssa tuli joskus riitakin, mutta Miljan kanssa säilyi sopu kuin itsestään.
"Jo tulee Hilma ja Liisa portissa — menkää nyt!" kehoitti Milja, eikä siinä kahta kehoitusta tarvittu. Pankolle unohtuivat Selman lehmätkin, unohtui kirkko ja virren veisuu. — Ulkona oli toki tuhatkertaa hauskempaa, lämpöisten päivän säteiden syleilyssä, vaikkei aina yksinään, kun Milja Hemmiä tuuditteli, halunnut sielläkään leikitellä. Ja olihan se tupakin niin tuttu ja rakas…
Milja siirteli varovaisesti kehtoa, voidakseen paremmin katsella ikkunasta pihamaalle. Sinne oli jo keräytynyt suuri lauma meluavia lapsia, jotka kiistelivät siitä ruvetaanko hippasille vaiko karttupiilosille.
"Lyödään arpaa!"
"No!" —