— Herrat pitäisi ajaa pois koko Suomesta, sanoi taas ensimäinen puhuja. Sitten ei tarvittaisi maksaa verojakaan. Nyt kuuluu vallesmannin joka vuosi pitävän antaa kreivin kamreerille kirjalliset luettelot kunkin viljasta ja karjasta ja niitystä, ja sen mukaan kuuluvat sitten lisäävän veroja. Petäjäistä on ennenkin syöty, mutta jääneekö tästä lähin vellijauhojakaan, vai mitä sinä arvelet, Heikki?
Kumppanit katsahtivat kaikki Heikkiin, ja heidän katseissaan ilmeni luottamusta ja kunnioitusta.
Mies, johon toverit noin näyttivät luottavan, ei ollut vanhempi kuin moni muu joukossa, päinvastoin kuului hän nuorempiin. Paidan hiha, jolla hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan, oli yhtä karkea kuin toisillakin, ja kooltaan oli hän vain tavallinen; mutta siitä huolimatta olisi syrjästä katsoja heti tuon joukon nähtyään pitänyt Heikki Sormuista sen johtajana. Hän ei ollut kaunis, mutta hänen muodossaan kuvastui älyä, lujuutta ja samalla hyväntahtoisuutta. Tarmoa ja voimaa osoitti koko hänen olentonsa. Toverit olivat monesti jättäneet yleisten asiain ratkaisun hänen tehtäväkseen, eikä heidän vielä koskaan ollut tarvinnut sitä katua.
Miettivänä oli Heikki kuunnellut kumppanien pakinaa.
— Totta on, vastasi hän, että täällä harjoitetaan paljon ilkeyttä ja tehdään vääryyttä, mutta se ei ole herrain tahto. Eihän nuo, joita me herroiksi nimitämme, oikeastaan ole muuta kuin herrain palvelijoita. Jos itse Pietari herra olisi täällä, niin kyllä hän rankaisisi vääryydet ja panisi pahat palvelijat viralta pois. Mitä verojen kantoon tulee, niin näkeehän että kreivi harrastaa oikeutta, kun ei anna nylkeä meitä niinkuin ennen, vaan vaatii verot varoja myöten.
Taneli murahti vielä jotakin, toiset ääneti jatkoivat kulkuansa.
Vähitellen alkoi maa käydä alavammaksi, kivikot harvemmiksi. Metsä muuttui niinikään: kuusia näkyi petäjien asemesta, ja niiden vieressä vilahteli vaalean viheriöitä lehtipuita. Vankkaa oli tuo metsä: siinä oli puita, jotka nähtävästi olivat kestäneet vuosisatojen pakkasta ja paistetta, ne kun olivat toista kyynärää läpimitaten. Metsä sellainen, joka nykyaikoina olisi tuottanut omistajalleen rikkauden, mutta joka silloin ei ollut hyvä edes kaskeksikaan, koska noin paksut tyvet olivat työläitä kaataa. Olipa siinä tien varrella muuan kataja niin suora ja sorea, että Heikin pisti päähän katkaista se sauvaksi. Hän oli juuri vetämäisillään puukkoa tupesta, kun yhtäkkiä kuului tuo korven asukkaille niin tuttu ja samalla niin peloittava ääni, karhun vihellys. Joka mies kavahti kuuntelemaan ja tarttui vaistomaisesti pyssyynsä. Tuokion näin seistyänsä, kun ei kuulunut sen enempää, läksivät miehet hiljalleen astumaan eteenpäin. Taas kuului vihellys, nyt melkein läheltä ja edestäpäin ikäänkuin oikealta puolen polkua, joka näillä paikoin oli hyvin mutkikas.
— Olisipa yhtä karjan vihollista vähempi, jos tuo meitä vastaan sattuisi, tuumaili muuan miehistä, jota kumppanit nimittivät Niiloksi. Hän pysähtyi ja rupesi panemaan latinkia pyssyynsä. Toiset kulkivat verkalleen eteenpäin tarkasti tähystellen metsää uran oikealla puolella.
Vähän matkan päähän pysähtyi Heikki Niiloa odottamaan, ja kun muutaman sylen päässä tieltä taaskin näki hyvän sauvakatajan, rupesi hän sen tyveä vuolemaan. Pian se oli ohkaiseksi vuoltu, ja nyt hän sen taittaa rasahutti aikoen ruveta sitä karsimaan. Kun hän siitä ojentihe, kuului sankan kuusiryhmän juurelta kova risaus; hän katsahti sinnepäin. Siinä, noin parin sylen päässä, kohosi kontio takajaloilleen ja löi kahta kämmentä yhteen.
Heikki oli jättänyt latingissa olevan pyssynsä tien varrelle puuta vasten pystyyn. Kun ei karhu näyttänyt pitävän kiirettä päälletulolla, alkoi Heikki hiljalleen väistyä pyssynsä luo. Samassa kuului pamaus. Niilo oli ehtinyt luo ja ampunut karhua. Hän oli tähdännyt hyvästi. Kontio päästi hirvittävän mörinän ja koetti, vaikka hoiperrellen, lähetä vastustajiaan. Silloin laukaisi Heikki pyssynsä. Luoti osui päähän ja karhu kellahti maahan. Vielä muutama tuskan tempaus, ja korven kuningas ojentihe suoraksi sammaleiselle vuoteelle. Heikki otti katajan juurelle pudonneen veitsensä, pisti sen tuppeen ja istuutui mättäälle levähtämään.